• Lukijalta: Kesätyöt vähenevät, nuorten into ei – kesäyrittäjyys tarvitsee kunnan tuen

    Yrittäjyys opettaa nuorelle enemmän kuin pelkkää rahan ansaitsemista, kirjoittaa Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.
    4H-yrittäjät ovat muun muassa toimineet tyhjien lannoite- ja siemensäkkien keruussa. Kuvituskuva.
    4H-yrittäjät ovat muun muassa toimineet tyhjien lannoite- ja siemensäkkien keruussa. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Mielipide|Yritykset
    8.4.202514:52
    Lukijalta
    Tomi Alakoski

    Suomen taloustilanne on heikentynyt, ja vaikutukset näkyvät myös nuorten arjessa. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan yritykset palkkaavat tänä kesänä vähemmän nuoria kuin aiemmin. Nuoria kiinnostaisi työllistyä ja ansaita rahaa, mutta tarjontaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi.

    Onko kesätyöpaikkojen vähentyessä unohdettu ratkaisu, joka on jo olemassa? 4H-yrittäjyys tarjoaa nuorelle mahdollisuuden työllistää itse itsensä. Aloittaa voi jo 13-vuotiaana. Nuori voi esimerkiksi perustaa kesäkioskin, myydä leivonnaisia, tehdä pihatöitä tai ulkoiluttaa koiria. Hän voi kehittää osaamistaan ja palvella paikallisia asukkaita, vaikka perinteistä työpaikkaa ei olisi tarjolla.

    Yrittäjyys opettaa nuorelle enemmän kuin pelkkää rahan ansaitsemista. Hän oppii asiakaspalvelua, suunnitelmallisuutta ja vastuunottoa. Näitä taitoja tarvitaan niin työelämässä kuin elämässä yleensä.

    Lisäksi yrittäminen lisää nuoren itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. On tärkeää, että jokainen nuori saa mahdollisuuden onnistua.

    Yrittäjyydessä ei tarvitse pärjätä yksin. 4H tarjoaa koulutusta, tukea ja ohjausta. Toimintaa on ympäri Suomen, myös pienillä paikkakunnilla.

    LUT-yliopiston tutkimuksen mukaan nuorten yrittäjyys vahvistaa myös kuntien elinvoimaa. Osassa kunnista ja kaupungeista on kesätyöseteleiden lisäksi otettu käyttöön kesäyrittäjyyssetelit, jotka madaltavat aloittamisen kynnystä. Tästä voisi ottaa mallia muuallakin Suomessa: kun kunnat ja järjestöt tukevat yhdessä nuoria, syntyy kestäviä ratkaisuja.

    On aika tukea nuorten omaa aktiivisuutta. 4H-yrittäjyys ei ole varavaihtoehto, se on tulevaisuuden mahdollisuus.

    Myös tulevissa kunnallisvaaleissa olisi syytä puhua siitä, miten nuorten työllistymistä ja yrittäjyyttä tuetaan kunnissa. Tämä on aihe, jonka tulisi kiinnostaa jokaista päättäjää.

    Tomi Alakoski

    toimitusjohtaja

    Suomen 4H-liitto

    Lisää aiheesta
    • Valtaosa 4H-yrittäjistä on 15–17-vuotiaita ja eniten yrityksiä toimii Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Uudenmaan maakunnissa.

      Talous | Tuore tutkimus paljastaa: nuorten yrittäjyys tuo kunnille monia positiivisia vaikutuksia – ”Täydentää merkittävällä tavalla palveluverkkoa”

    • Kirjoittajat muistuttavat, että 4H-yrittäjyys tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Nuorista yrittäjistä elinvoimaa kuntiin

    • Metsäalan yrityksiä on jokaisessa 18 maakunnassa. Nuoret esimerkiksi raivaavat ja istuttavat puita.

      Työmarkkinat | 4H satsaa metsäalan yrittäjyyteen – moni nuorena kannuksensa saanut haluaa jatkaa yrittäjänä

      Tilaajalle
    • Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan Tomi Alakosken mielestä nuoria on hyvä kannustaa etsimään ja luomaan kesätöitä rohkeasti, sillä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Nuorten kesäyrittäjyys luo positiivista tulevaisuutta

    • Maatalouden houkuttelevuutta työurana ovat varmasti heikentäneet alan yleinen kannattavuuskehitys sekä viime vuosien vaikea kustannuskriisi.

      Maatalousyrittäjät | Nuoret haluavat työskennellä maatalousyrittäjinä, mutta he tarvitsevat tukea ja kannustavia tarinoita alalta

    • Vesperi Lainolla on ympärillä hyvät tukijoukot, joista oma äiti Susanna Salokangas, hoitaa muun muassa raha-asiat ja kuljetukset. Teemu Hietaoja on tärkeimpiä toimeksiantajia.

      Koneet ja kulkuneuvot | Nuorten työllistäminen on Teemu Hietaojalle sydämen asia – ”Kesät touhutaan pellolla ja talvisin korjataan ja huolletaan koneita”

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy