Huomasin yhtäkkiä huolehtivani pääskysten perhe-elämästä – ratkaisin asian ostamalla lisää hevosia

Onkohan niin, että ihmisen keho tottuu tiettyyn stressitasoon? Että siitä tulee jonkinlainen tuttu ja turvallinen status quo, jossa täytyy vain pysyä?

Takana on aika ruuhkaisia vuosia ja paljon vastuuta elävistä olennoista. Olen nyt parin vuoden sisällä vähentänyt hevosten ja koirien määrää.

Ja mitä teen nyt, kun lapsetkin ovat lähestulkoon lentäneet pesästä? Murehdin siitä, että pääskyset eivät lennä.

Tallissani on joka kesä ollut yksi pääskysen pesä, jossa on ollut yksi poikue. Jostain syystä pesiä rakenneltiin tänä keväänä viisi.

Aloin jännittää munimisia ja hautomisia, sekä selvittää pariskuntien keskinäisiä välejä. Käyttäytyykö tuo vähän hyökkäävästi puolisoaan kohtaan? Vai onko tuo edes sen puoliso?

Miksi niitä käy kolme samalla pesällä, kuka ei kuulu joukkoon vai onko tuo nyt sellainen polyamorinen suhde?

Alkoi huolehtiminen siitä, että jokainen tallilla kävijä jättää ovet sen verran raolleen yöksi, että pääskyset pääsevät lentämään sisään ja ulos. Jos ovi oli aamulla kiinni, olin varma että kaikki poikaset ovat kuolleet.

Vastasyntyneet hevoset tarvitsevat ruokaa vähintään parin tunnin välein, entä pääskyset? Ruuan riittävyydestä ei onneksi tarvinnut olla huolissaan, paarmoja ja muita mötiäisiä tuntui tänä kesänä riittävän.

Vein turvaan yhden hädin tuskin lentokykyisen poikasen, joka kyhjötti pihaton lattialla ja aikuinen pääskynen kävi nokkimassa sitä.

Hän ei selvinnyt. Odotin tallin pesun kanssa siihen asti, että kaikki poikaset olivat lähteneet pesistä, mutta sitten huomasin, että kahdessa pesässä haudottiin uutta poikuetta. Häh?

Aloin googlettaa pääskysistä, koska koin itseni nyt pääskysten kasvattajaksi, ja jos pitää jotain eläimiä, niistä täytyy olla tietoa.

Pääskynen voi tehdä kaksi poikuetta kesän aikana. Ensimmäinen poikue osallistuu isin ja äidin kanssa toisen poikueen ruokkimiseen. Siinä jää lapsuus aika lyhyeksi, ei ole aikaa leikkiä ja laulella.

Aloin ottaa tämän pääskysten kasvattamisen sen verran vakavasti, että tulin hieman kateelliseksi, kun kävin tallilla, jossa pääskysenpesiä oli varmaan kymmeniä.

Vertailin poikasten kokoja omiini. Onko täällä asiat jotenkin paremmin? Voisinko minä lisätä pesien tiheyttä ja poikasten kasvunopeutta?

Sitten aloin ymmärtää, että pian on pääskysten aika lähteä takaisin Afrikkaan. Sähkölangoilla istuskeli jo monta kymmentä pääskyä ja äänekkäästä tsirputuksesta päättelin, että ne keskustelivat lentoreitistä ja välilaskuista.

Riensin talliin ja katsoin kahta pesää, joissa untuvaiset päät nousivat ja laskivat, kun veljet ja siskot kantoivat evästä pieniin kitoihin.

Eiväthän nämä ehdi! Ja jos juuri ja juuri ehtivät omalle lennolleen, eivät varmasti jaksa Viroa kauemmas. Jäätyvät talvella sinne!

Googletin lisää. Pääskysten syysmuutto on elo-syyskuussa. Nyt käymme kamppailua aikaa vastaan. Tarkistan poikasten koon ja lentovalmiuden ensimmäisenä joka aamu, ja illalla viimeisenä toivon näkeväni ne jo ilmassa.

Totesin, että minulla on liikaa aikaa murehtia asioista, joihin en voi vaikuttaa.

Hommasin pari hevosta lisää ja luulen, ettei pääskysten pesimistiheys enää ensi kesänä jaksa vaivata minua. Nyt toivon heille kuitenkin turvallista muuttomatkaa.

Kirjoittaja on Ylöjärven Karhella ­asuva hevosalan yrittäjä ja kirjailija.