• Suomen suunta EU:ssa ratkaistaan vaaleissa

    Suosittelen ihan jokaista äänestäjää lähestymään omaa ehdokastaan vaaliteltalla ja kysymään, mitä ja miten tämä aikoo vaikuttaa itselleen tärkeisiin EU-teemoihin, kirjoittaa europarlamentaarikko Petri Sarvamaa.
    Tilaajalle
    Euroopan uniossa on viime aikoina kiistelty muun muassa metsäasioista.
    Euroopan uniossa on viime aikoina kiistelty muun muassa metsäasioista. 
    Mielipide|Politiikka ja talous
    24.3.202306:00
    Petri Sarvamaa

    Eduskuntavaalit ovat lähellä. Toisinaan vähälle huomiolle jää se tosiasia, että eduskuntavaaleilla on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia myös siihen, miten Suomi vaikuttaa Euroopan unionissa. Suomi ei jäsenvaltiona ainoastaan hyväksy tai hylkää aloitteita, vaan neuvottelee.

    Kun äänestäjä lähtee arvioimaan puolueiden kantoja ja strategioita EU-vaikuttamiseen, joitain asioita on hyvä pitää mielessä.

    Eräs kantava vaaliteema joillain puolueilla on täysi EU-kriittisyys: heitetään koko unioni romukoppaan ja annetaan Suomen hoitaa omat asiansa. Tosiasia on kuitenkin, että Suomelle ei ole realistista saati missään nimessä kannattavaa erota EU:sta. Jos valtiomme ottaa lähivuosina kategorisen ei-reaktion kaikkeen, mihin liittyy sana EU, on aika selvää, ettei meitä tulla kuuntelemaan saatikka pitämään uskottavina unionin neuvottelupöydissä.

    Toinen tärkeä asia on, millaisilla kannoilla ja missä vaiheessa hallitus lähestyy aloitteita. Meillä on lukuisia esimerkkejä lähivuosilta tilanteista, joissa Suomi olisi jo etukäteen voinut huomauttaa komissiota läheisyysperiaatteen rikkomisesta ja siten näyttää myös muille jäsenvaltioille, että ihan kaikkea ei pohjoisen entinen mallioppilas purematta niele.

    Toisaalta jos kanta on epämääräinen ja vaikeasti tulkittava jopa suomalaisille itselleen, voimme olla varmoja, että se ei neuvottelupöydissä kirkastu saatikka loista.

    Kolmantena on tärkeää pitää mielessä, että EU-lainsäädäntöä tulee jatkuvasti ja sillä on etusija kansalliseen oikeuteen. Suomalaisilla on tämän vuoksi oltava kirkas ja vaikuttava visio jo EU-lakien sorvausvaiheessa.

    Edellä mainittujen lisäksi on ymmärrettävä se, etteivät puolueet tuo nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä EU:n etuja tai hyötyjä lainkaan niin hanakasti esiin kuin ennen. Muun muassa Suomen edun kannalta merkittävät EU:n sisämarkkinat ja strategisesti elintärkeä kuuluminen länteen ovat sulautuneet niin luonnolliseksi osaksi elämiämme, että kaikki kansalaiset eivät enää osaa edes yhdistää niitä EU-jäsenyyteen.

    Kokoomus otti tärkeän askeleen kohti avoimempaa EU-politiikkaa esittelemällä EU-vaikuttamisen suuret linjansa erillisessä paperissaan muutama viikko sitten. Tämä linjapaperi on suorastaan loistava, sillä siinä paitsi tunnustetaan EU-jäsenyyden tärkeys maallemme, myös tiedostetaan EU-valtapelin muuttunut asetelma: komissiosta on tullut aiempaa voimakkaampi ja itsenäisempi ja myös parlamentin valta on kasvanut.

    Suosittelen ihan jokaista äänestäjää lähestymään omaa ehdokastaan vaaliteltalla ja kysymään, mitä ja miten tämä aikoo vaikuttaa itselleen tärkeisiin EU-teemoihin. On myös ensiarvoisen tärkeää, että ehdokas tietää, miten EU vaikuttaa äänestäjälleen tärkeään teemaan. Jos vastaus ja suhtautuminen koko unioniin ovat kielteisiä tai muuten epämääräisiä, suosittelen pohtimaan, mitä ehdokas käytännössä pystyy tekemään äänestäjän antamalla kallisarvoisella mandaatilla.

    Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kok.).

    Lisää aiheesta
    • Yksi keskeinen osa EU-vaikuttamista on komissaarien tuominen Suomeen tutustumaan lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksiin. Nykyisen komission kiistelty varapuheenjohtaja Frans Timmermans (vasemmalla) tutustui viime kesänä suomalaiseen metsänhoitoon. Ympäristöministeri Antti Kurvinen (kesk.) ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila (oikealla) toimivat isäntinä.

      Metsä | Ennallistamisen kanssa kipuileva Suomi voi ottaa opiksi Saksan polttomoottorijarrutuksesta – nämä asiat pitää silti muistaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomen eu-politiikka
    eduskuntavaalit
    Petri Sarvamaa
    Kokoomus
    eu-vaikuttaminen
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle