Lukijalta: Hyvinvointialueiden arviointiraportti nostaa esiin vakavat puutteet sotepalveluissa

Hyvinvointialueiden tuore väliarviointi sosiaali- ja terveydenhuollon tilanteesta on pysäyttävää luettavaa. Se kertoo rahoitusmallista, joka ei ole riittänyt edes ensimmäisten vuosien todellisiin kustannuksiin. Kunnista siirrettiin alueille enemmän tehtäviä kuin sinne suunnattiin rahaa.

Indeksikorotukset jäivät jälkeen kustannusten noususta ja alijäämien kattamisvelvoite pakottaa alueet sopeuttamaan palveluita tavalla, joka uhkaa suoraan ihmisten arkea.

Järjestelmän alibudjetointi näkyy välittömästi palveluja käyttäville kansalaisille ja työntekijöille. Moni ikäihminen odottaa kotihoitoa tai paikkaa asumispalveluyksikössä pidempään kuin ennen ja osa jää ilman välttämätöntä palvelua. Myös sairaanhoidon palvelujen piiriin pääseminen on vaikeaa.

Työntekijät tekevät parhaansa, mutta heitä on aivan liian vähän ja he joutuvat kannattelemaan järjestelmää, joka on rakennettu kestämättömälle rahoitusperustalle.

Viime viikon uutinen wc-käyntien hinnoittelusta yhteisöllisen asumisen yksiköissä kertoo karulla tavalla, miten tiukalle järjestelmää on ajettu. Kun vanhus miettii, uskaltaako juoda vettä, ettei jokainen wc-käynti tuo lisää maksuja, ei puhuta enää ”hankalasta taloustilanteesta” vaan ihmisarvosta ja inhimillisestä hoidosta. Rahoitusmallin vakavia valuvikoja ei ole haluttu korjata.

Nykyinen kehitys johtaa siihen, että asiakas maksaa enemmän. Moni vanhus joutuu jo nyt miettimään: syönkö vai otanko lääkkeeni, juonko tarpeeksi vai kartanko wc-käyntejä, koska jokainen niistä maksaa. Digitalisaatio ei vie ketään vessaan eikä wc-käynti saa olla ylellisyystuote. Mitä tapahtuu heille, joilla ei ole varaa edes siihen wc-käyntiin?

Tämä on se Suomi, jonka arviointiraportti kuvaa jouluna 2025.

Monilla hyvinvointialueilla käydään nyt neuvotteluja henkilöstön vähentämisestä ja samaan aikaan välttämättömiä sotepalveluja tarvitsevat vanhukset ja sairaat odottavat vuoroaan jonoissa.

Raportti näyttää selvästi, ettei hyvinvointialueiden ongelmia voi sälyttää työntekijöiden syyksi. He ovat viimeiset, jotka yrittävät pitää arjen toimivana. Mutta työntekijöiden jaksaminen ei voi olla sen varassa, kuinka lujaa he pystyvät kiristämään omaa työtahtiaan silloin, kun resurssit eivät riitä.

Nyt on aika kysyä, haluammeko todella jatkaa tällä tiellä.

Rahaa Suomessa kyllä riittää, mutta tahtoa on vaikeampi löytää. Ilman tahtoa ei voi syntyä sellaista järjestelmää, jossa ”niin hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen” – myös arkena.

Päivi Inberg

puheenjohtaja

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super