Lukijalta: Asekätkentään osallistuneiden kunnia on palautettava

Varautumisesta puhutaan Suomessa nytkin. Viranomaiset päivittävät valmiussuunnitelmiaan ja kansalaisia kehotetaan huolehtimaan kotivarasta.

Syksyllä 1944 tilanne oli paljon synkempi. Moskovan välirauhan jälkeen Suomessa pelättiin Neuvostoliiton miehitystä ja oman puolustuskyvyn romahdusta. Moni uskoi, että jos pahin tapahtuisi, maata olisi puolustettava sissisodalla.

Tässä tilanteessa upseeriston aloitteesta ryhdyttiin kätkemään aseita mahdollista miehitystä varten. Toiminta oli lainvastaista, ja sodan jälkeen siihen osallistuneet asetettiin syytteeseen.

Koska rikoslaissa ei ollut asekätkentää koskevaa rikosnimikettä, syytteet rakennettiin useista eri rikosnimikkeistä, ja myöhemmin säädettiin myös taannehtivaa lainsäädäntöä asian käsittelemiseksi.

Tuomiot jäivät voimaan, eikä niitä ole koskaan kumottu tai mitätöity.

Historiaa tarkastellaan aina oman aikansa olosuhteissa. Asekätkentään osallistuneet eivät tavoitelleet henkilökohtaista hyötyä. He uskoivat toimivansa Suomen itsenäisyyden turvaamiseksi tilanteessa, jossa tulevaisuus näytti epätoivoiselta.

Siksi moni arvioi heidän tekojaan nykyisin ennen kaikkea isänmaallisena varautumisena.

Oikeusvaltio kykenee tunnustamaan myös historiansa vaikeat ratkaisut. Juuri siksi olisi oikea hetki palauttaa asekätkentään osallistuneiden kunnia. On vaikea perustella, miksi näiden ihmisten tuomiot ovat yhä muodollisesti voimassa.

Asia koskettaa monia Suomesta paenneita. Yksi heistä oli Mannerheim-ristin ritari numero 72, olympiatason hiihtäjä Olavi Alakulppi. Hän joutui sodan jälkeen pakenemaan Yhdysvaltoihin ja rakentamaan elämänsä siellä uudelleen. Vasta myöhemmin Alakulppi saattoi käydä synnyinseudullaan Rovaniemellä ilman pelkoa seurauksista. Hänen kohtalonsa muistuttaa siitä, millaisen hinnan monet joutuivat vakaumuksestaan maksamaan.

Eduskunnalla on mahdollisuus korjata tämä historian vääryys.

Leena Jääskeläinen

Rovaniemi