Suojataanko lapsia uskonnolta jo koulukiusaamistakin tehokkaammin?

Kirkkonummella tapahtunut barokki-orkesterin konsertin paniikinomainen peruminen on nostattanut laajan yhteiskunnallisen keskustelun uskonnon ja muun elämän välisestä suhteesta.

Onneksi näin kävi. Sen verran omituiseen suuntaan uskontoa ollaan suomalaisessa yhteiskunnassa työntämässä.

Taustalla rehtorin äkkinäisessä päätöksessä on hämeenlinnalaisen koulun saama kehotus 1 500 euron maksamisesta korvauksena vanhemmille, joiden lapsi oli altistunut konsertin yhteydessä kristillisille vaikutteille ilman ennakkovaroitusta ja mahdollisuutta osallistua korvaavaan toimintaan.

Keskustelussa on todettu ongelman piilevän viestinnässä ja ohjeiden tulkinnassa. Näin asia tietenkin joka tapauksessa on.

Katseet kohdistuvat kouluja ohjeistavaan opetushallitukseen, jonka mielestä barokki-konsertin olisi Kirkkonummella voinut järjestää kaikille sopivana kulttuuritarjontana.

Toisaalta opetushallituksen asiasta vastaava johtaja Jarkko Niiranen myös ymmärsi Händelin Messias-oratoriosta pelästynyttä rehtoria, joka oli joutunut toimimaan nopeassa tilanteessa jo aiemmin virittyneessä keskusteluilmapiirissä (Yle 11.11.).

Tietysti jo konsertin nimestä olisi voinut johtopäätöksiä vetää. Mutta minkälaisia, siitä tässä on kysymys.

Tilanne on selvästi hämmentävä myös opetushallitukselle itselleen. Se saattaa hyvinkin joutua muovaamaan ohjeistustaan.

Asia kuuluu opetusministeri Anders Adlercreutzille (r.), jolta odotetaan nyt johtajuutta.

Kristillisen kulttuuriperinnön puolesta puhuivat viikonloppuna useat poliitikot taustaryhmistä. Muun muassa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) arveli barokki-kohun nousevan aina hallitukseen asti (MT 9.11.).

Hallituksen kannattaisikin asiaa vielä käsitellä. Sen verran merkittävä ja kansalaisia koskettava kysymys se on. Pelkäksi viestinnäksi uskonnon ja kulttuurin rajankäyntiä on turha marginalisoida.

Toki Purra ja Adlercreutz voivat käsitellä asiaa myös Kirkkonummen kunnanvaltuutettuina. Ministerien kotikunnan nimessäkin aihepiiri salakavalasti jo vilahtaa.

Arkkipiispa Tapio Luoma kysyy aiheellisesti, miksi ”uskonnonvapautta määritellään ja sen toteutumista arvioidaan vain uskonnottomuuden ehdoilla” (MT 9.11.).

Luoman havainto on aivan keskeinen. Kun uskonnolta suojelu tuntuu olevan nyt vahvempaa kuin vaikkapa koulukiusaamiselta, niin mistä meitä silloin suojellaan?

Missä on uskovan oikeus saada hyväksyntää vakaumukselleen? Pitäisikö koulun valmentaa myös tähän ja nimenomaan kertoa, mistä eri uskonnoissa on kysymys.

Uskonto on Luoman mukaan yksi kulttuurin keskeisiä taustavoimia. Läntisen Euroopan kulttuurin merkkiteokset ovat vahvasti sidoksissa kristinuskoon aina 1800-luvulle asti, eikä vaikutus ole toki ohi vieläkään.

Jos tätä yritetään kulttuurista suodattaa, haaste on ylivoimainen.

Joulun lähestyessä jo uskonnoltakin suojautuminen on kova laji.