• Lukijalta: Metsien ojitusilmoituksista tulisi tehdä pakollisia – luvanvaraisuus liian järeä keino

    Ojitus tulisi sallia vain sellaisissa paikoissa, joissa se on metsän kasvun kannalta tarpeen, kirjoittaa Elävä Itämeri -säätiön projektijohtaja Taina Ihaksi. ”Sääntelyn päivittäminen on myös metsänomistajan etu, sillä huonosti suunnitellusta ojituksesta voi olla haittaa metsänkasvulle.”
    Metsäoja. Kuvituskuva.
    Metsäoja. Kuvituskuva. Kuva: Markku Pulkkinen
    Mielipide|Ympäristö
    19.12.202516:50
    Lukijalta
    Taina Ihaksi

    Kansanedustaja Krista Mikkonen kirjoitti kolumnissaan (MT 10.12.) järvien tummumisesta, joka johtuu pitkälti soiden ojittamisesta. Kirjoittaja viittasi Luken raporttiin, jossa esitetään yhtenä keinona ojituksen vähentämiselle ojittamisen luvanvaraisuutta.

    Lisää aiheesta
    • Ojitettua metsää. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Tuhansien sameiden järvien maa – metsäojitusten haitat on saatava kuriin

    On totta, että uusien ojien kaivamisessa ja vanhojen perkaamisessa tulisi käyttää nykyistä tarkempaa harkintaa.

    Nykyinen vesilaki on 1960-luvun tarpeisiin laadittu kuivatuslaki, joka ei vastaa nykypäivän haasteisiin. Ojitetut suot ovat muuttuneet suurelta osin turvekankaiksi, jotka eivät enää tarvitse voimakasta kuivatusta. Erityisesti Etelä-Suomessa liiallinen kuivatus voi heikentää metsien kasvua. Ilmastonmuutoksen myötä kuivuus, tuholaiset ja metsäpalot kasvattavat riskejä metsien kasvulle ja terveydelle.

    Turhien ja liian syvien ojien kaivaminen, toimivien ojien turha perkaaminen voimistavat vesistöjen tummumista, pahentavat rehevöitymistä ja johtavat suuriin virtaaman vaihteluihin. Tämä johtaa muun muassa muikkukantojen ja muiden lohikalojen taantumiseen.

    Sääntelyn päivittäminen on myös metsänomistajan etu, sillä huonosti suunnitellusta ojituksesta voi olla haittaa metsänkasvulle.

    Vaikka sääntelyn kehittäminen on tarpeen, ei kaikkea ojittamista kuitenkaan ole käytännössä mahdollista tai yhteiskunnalle kannattavaa asettaa luvanvaraiseksi.

    Ojitusilmoituksista tulisi kuitenkin tehdä pakollisia ja luvanvaraisuuden kynnystä tulisi madaltaa ja selkeyttää. Ojitus tulisi sallia vain sellaisissa paikoissa, joissa se on metsän kasvun kannalta tarpeen, eikä aiheuta vesien tilan pysyvää muutosta.

    Sääntelyn päivittäminen on myös metsänomistajan etu, sillä huonosti suunnitellusta ojituksesta voi olla haittaa metsänkasvulle.

    Päivitetyllä sääntelyllä ja nykyistä huomattavasti tarkemmalla suunnittelulla voidaan ehkäistä ojituksen haittoja, kuten metsien ylikuivattamista ja tarpeettomia vesistövaikutuksia. Samalla varmistetaan, että vanhojen ojien kunnostamisen on edelleen mahdollista silloin, kun se on metsän kasvun kannalta välttämätöntä ja haitat ovat vältettävissä.

    Taina Ihaksi

    projektijohtaja

    BSAG, Elävä Itämeri -säätiö

    Artikkelin aiheet
    suometsien hoito
    metsäojitukset
    metsäojitus
    ojitettu suometsä
    Metsänhoito ja metsätalous
    Luonnonsuojelu
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä