• Lukijalta: Maaseudun asukkaat ja yritykset joutuvat kärsimään vesihuollon kohtuuttomuuksista

    Kuntien väärinkäytökset ja toimivallan ylitykset vesiosuuskunnille myytävien palvelujen taksoja yksipuolisesti määrättäessä jäävät pimentoon, kirjoittaa Matti Kähkönen.
    Vesijohtov
    Vesijohtov Kuva: Jarkko Sirkiä
    Mielipide|Yhteiskunta
    4.12.202510:39
    Lukijalta
    Matti Kähkönen

    Vesiosuuskuntamme hallitus on hakenut keskustelukumppaneita taloudellisista kohtuuttomuuksista, joita osuuskunnille aiheutuu vesihuoltolain tulkinnoista. Vesihuoltolaki ei toimi lain tarkoittamalla tavalla myöskään liittymispakon alaisten asiakkaiden kesken vesilaitosten kustannuksia katettaessa.

    Keskustelua asioiden korjaamiseksi ei synny asiaan perehtymättömyyden takia. MT:n asiaa koskevissa artikkeleissakaan ei tuoda esiin keskusteluissa esille nostamiamme kuntien väärinkäytöksiä ja toimivallan ylityksiä määrättäessä yksipuolisesti vesiosuuskunnille myytävien palvelujen taksoja.

    Kunnat myös kieltäytyvät tekemästä osuuskuntien kanssa kirjallisia, Vesilaitosyhdistyksen ohjeiden mukaisia, sopimuksia.

    Keskustelua asioiden korjaamiseksi ei synny asiaan perehtymättömyyden takia.

    Emme ole saaneet useammasta yhteydenotostamme huolimatta palstatilaa edunvalvontajärjestömme lehdessä, vaikka maaseudun ihmiset ja yritykset ovat olleet suurimmat kärsijät virheellisesti toimivan lain kohteena. Hyvin erikoisia ovat olleet myös asiantuntijoiden käsitykset kysyttäessä, kenellä on oikeus veteen. Se on kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin kuuluva kysymys, mutta jäänyt toistaiseksi vaille vastausta.

    Matti Kähkönen

    hallituksen puheenjohtaja

    Melkoniemen vesiosuuskunta

    Lisää aiheesta
    • Viemäriputken asennustyö käynnissä. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Tiestön ohella myös vesi- ja viemäriverkoston korjausvelka kasvaa – vesihuollon turvaaminen pitää saada kuntapäättäjien asialistalle

    • Ideologia ei saa kansanedustaja Tuomas Kettusen (kesk.) mielestä viedä voittoa järjestä vesihuoltolain uudistuksen yhteydessä.

      Politiikka | Lukijalta: Ideologia ei saa viedä voittoa järjestä uuden vesihuoltolain säätämisessä

    • Vesi on välttämättömyys kaikille. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Vesihuolto on pidettävä kansallisessa omistuksessa

    • Vesihuoltolaitokset ovat kriittistä infrastruktuuria, joiden toimintaa hallitus tahtoo turvata lausunnoille lähteneellä lakiuudistuksella.

      Yhteiskunta | ”Kakkalaki kakkosta tästä ei tule” – hallitus uudistaa vesihuoltolain, koskisi myös vesiosuuskuntia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vesihuolto
    vesiosuukunnat
    vesiosuuskunta
    Vesi- ja viemärihuolto
    Kiinteistöt
    Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle