
Selailin jokin aika sitten Twitteriä ja silmiin pisti twiitti: Ilmastonmuutos ei ole tämän hetken tappavin ympäristöongelma. Hätkähdyttävä väite pitää kutinsa, sillä ilmansaasteet aiheuttavat Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan vuosittain neljä miljoonaa ennenaikaista kuolemaa. Siis ihan joka vuosi.
Suomessa pienhiukkasten on arvioitu aiheuttavan vain noin 1 800 ennenaikaista kuolemaa vuodessa.
Korkeat pienhiukkaspitoisuudet aiheuttavat muun muassa hengitystie- ja sydänsairauksia sekä syöpää. Erityisen paha tilanne on Aasiassa. Ongelma on, että pienhiukkasista johtuvat kuolemat eivät tapahdu riittävän dramaattisella tavalla, siksi niistä puhutaankin hiljaisina tappajina. Vertailua voi tehdä vaikkapa koronaan, johon on kuollut viime vuosina yhteensä noin seitsemän miljoonaa ihmistä.
Ilmassa leijuvat pienhiukkaset ovat peräisin yleensä samasta lähteestä kuin hiilidioksidipäästöt, joten ilmanlaadun parantaminen fossiilisten polttoaineiden käyttöä vähentämällä on hyväksi myös ilmastolle.
Pienhiukkasten vähenemisellä on kuitenkin kääntöpuoli, joka jää ilmastokeskusteluissa hämmentävän vähälle huomiolle. Toisin kuin hiilidioksidi, piipuista ja polttomoottoreista pölisevät pienhiukkaset nimittäin keskimäärin viilentävät ilmastoa.
Aerosolifyysikko ja Ilmatieteen laitoksen tieteellinen johtaja Ari Laaksonen on kirjoittanut, että pienhiukkasten viilennysvaikutus peitti ilmaston lämpenemistä usean vuosikymmenen ajan. Vasta kun tiukemman lainsäädännön vaikutuksesta ilma alkoi puhdistua 1980-luvulla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, maailmanlaajuinen keskiarvolämpötila alkoi selvästi nousta. Myös arviot laivaliikenteen rikkipäästöjen vähennyksestä ja havaitun meriveden lämpenemisen yhteydestä ovat nousseet hiljattain esille tutkijoiden kirjoituksissa.
Jos hiilidioksidipäästöjä saadaan vähennettyä, vähenevät tulevaisuudessa myös pienhiukkaspäästöt. Hiukkasten vaikutusten todellista suuruutta on kuitenkin vaikea arvioida ja tätä tutkitaan paraikaa monessa tutkimushankkeessa. Vaikutus voi olla suuri, joidenkin tutkimusten mukaan puolen asteen luokkaa.
Suomalaisessa ilmastokeskustelussa on jauhettu jo kyllästymiseen asti hiilinieluista. Hiilinielukeskustelun alle ovat totaalisesti ainakin Suomessa litistyneet pienhiukkaset vaikka yksi merkittävistä luontaisista pienhiukkaslähteistä ovat havumetsät. Havumetsät siis voivat viilentää ilmastoa myös muutoin kuin sitomalla hiiltä.
Ilmanlaadun parantuminen esimerkiksi Aasiassa voi saada aikaan uusia hyppäyksiä maapallon lämpenemisessä – ja se vaikuttaa myös meihin.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.