
Helsingin yliopiston johtamassa kansainvälisen tutkimusryhmän hankkeessa todennettiin, että havumetsissä syntyvät hiukkaset ja alailmakehän pilvet ovat vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvostetussa Nature Geoscience -lehdessä.
Pohjoisen metsän hiukkaspäästöjä selvittäneen tutkimuksen perusteella havumetsät kykenevät lieventämään ilmastonmuutosta ja vaikuttamaan alueellisesti jopa koko mantereen ilmastoon, Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskus uutisoi.
Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että havumetsistä vapautuu kaasumaisia yhdisteitä, jotka muodostavat hiukkasia. Nämä aerosolihiukkaset pystyvät vaikuttamaan pilvien ominaisuuksiin.
Tuoreessa Helsingin yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa oli mukana myös Ilmatieteen laitos ja Itä-Suomen yliopisto, saatiin uutta tietoa siitä, miten pilvien ominaisuudet, pilvipeite tai pilvien vesimäärä muuttuvat, kun esimerkiksi havumetsien tuottamien hiukkasten pitoisuudet muuttuvat.
Tutkimus rajattiin käsittämään Jäämereltä lähteviä ilmamassoja, jolloin puhdas meri-ilma muuntuu mantereelliseksi ilmaksi mittausasemalle saapuessaan.
Alailmakehän hiukkasmäärissä huomattiin merkittävää nousua 1–3 vuorokaudessa siitä, kun puhdas meri-ilma oli saapunut ja kulkeutunut havumetsävyöhykkeellä. Hiukkasmäärän nousu oli yhteneväinen havumetsistä peräisin olevien uusien hiukkasten määrän kanssa.
Yhdessä maaperästä ja kasveista haihtuvan veden kanssa näiden hiukkasten havaittiin muuttavan alailmakehän pilvien heijastavuusominaisuuksia. Tulokset viittaavat siihen, että jo pienet muutokset metsien kaasumaisten yhdisteiden päästöissä ja aerosolihiukkaspitoisuuksissa voivat merkittävästi muuttaa pilvien heijastuvuusominaisuuksia.
Voidaanko kärjistetysti sanoa, että pilvet muokataan maan päällä, metsissä?
"Kyllä ja ei. Pilviä muodostuu joka paikkaan ja eri korkeuksille ilmakehässä. Esimerkiksi metsien muodostamat hiukkaset kykenevät muokkaamaan muodostuneiden pilvien ominaisuuksia", Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskuksen professori Tuukka Petäjä vastaa Maaseudun Tulevaisuudelle.
Myös lehtipuut päästävät ympäristöön runsaasti orgaanisia höyryjä, mutta eivät ole Petäjän mukaan siinä aivan yhtä tehokkaita kuin havupuut.
"Useimpien lehtipuiden päätuote on isopreeni, joka ei muodosta aerosolihiukkasia yhtä tehokkaasti, kuin tyypilliset havupuiden höyryt eli erilaiset terpeenit."
Havumetsien hiukkaset ovat myös yksi ilmaston lämpenemistä hidastava tekijä. Siinä missä mustahiili- eli nokihiukkaset imevät lämpöä, metsien hiukkaset heijastavat auringonvaloa takaisin avaruuteen.
"Metsät ovat hiilinielu, hiilivarasto ja aerosolihiukkasten lähde. Yhteisvaikutus on ilmastoa viilentävä", Petäjä toteaa.
"Aerosolit myös vaikuttavat veden kiertokulkuun ja sitä kautta edistävät metsän kasvua kuivilla alueilla."
Pääset Helsingin yliopiston uutiseen täältä.
Lue lisää:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
