Voisin ilmoittautua mukaan eduskuntavaaleihin, mutta tästä syystä en sitä tee

Näin eduskuntavaalien lähestyessä on loistava mahdollisuus olla puhumatta politiikkaa.

Voisin käytää oman aikani vaalivaikuttamiseen, olenhan superkiinnostava julkisuuden henkilö.

Voisihan sieltä jonkin värisen nutun päällensä ottaa, mutta samalla pitäisi hyväksyä samaisen puolueen ideologiset vääristymät ja hölmöimpien somehudit.

Rähinän ulkopuolella pysytteleminen tuottaa tietynlaista rauhaa, kuin katselisi sivusta lapsiperheen kaoottista sekoilua ABC-asemalla. He pärjäävät kyllä ilman sotkeutumistani mukaan.

Pitäisi olla koko ajan kertomassa, että kenen puolella olla ja ketä vastaan taistella. Hallitus–oppositio-asetelmassa vasemmistolaiset tuttuni ovat saaneet vetää pari vuotta henkeä. Keuhkoja täytellään. Sieltähän saattaa olla tulossa oikeistohallitus. Sitten huudetaan, kun taloutta korjataan väärin.

Riittävä poliittisen historian tuntemus suojaa ääriajattelulta. Ärsytyksen kohteita on kuitenkin helppo luetella. Vastustaminen on valtaa.

Toritapahtumassa voisin kailottaa megafoniin teesejäni. Vihani suuntautuisi kauas tovereistani.

Voisin firmani puolesta muistuttaa demarien yrittäjävihasta, kaupunkilaisena kepulaisten kaupunkivihasta. Taiteilijana persujen kulttuurivihasta. Ja kokoomuslaisia voisin syyttää rikkaiden veropakoilusta. Demarien kurittavasta verotuslinjasta karjuisin eräänkin säkeen. Vasemmistoliiton varhaiskasvatuslinjaa pitäisi vastustaa, olenhan kolmen lapsen isä ja lähipiirini opettajia täynnä. Vihreiden todellisuudesta vieraantunut näkemys elämästä saisi totaalityrmäykseni. Metsänomistajana vastustaisin jopa itseäni. Liberaalien leikkauslista söisi toteutuessaan koko itäisen Helsingin sosiaalituet ja listaa voisi jatkaa.

Voisihan sitä paasata, mutta näitä asioita huutaa jo satatuhatta muutakin hyödyllistä idioottia.

Sitoutumattomuus on sinällänsä aika vaikeasti toteutuva poliittisuuden muoto.

Pitäähän ihmisellä olla mielipiteitä, jos hän yhteiskunnassa elää ja asioita seuraa. On sitten toinen juttu, missä vaiheessa, kenelle ja miten muotoillen niitä ilmaisee. Suomettumisen ajan perseily ottaa pannuun, mutta ne ajat menivät jo. Oli sitten porvari tai sosialisti.

Jos ilmoittautuu jonkin poliittisen liikkeen kannattajaksi, saa elinikäisen leiman. Vähän niinkuin ottaisi nuoruuden hulluuksissaan tatuoinnin otsaansa. Joutuu vastaamaan tovereidensa tyhmyyksistä.

Ideologiat elävät ja kuolevat.

Tuohon leikkiin en siis lähde. Mutta lähden vähän kuitenkin. Poliitikkojen ja puolueiden toimia tulee seurata ja tarvittaessa kritisoida. Veronmaksajalla eli äänestäjällä on valtaa. Venäläisillä ei valitsemassaan systeemissään sitä ole kuin eliitillä.

Toimijoita tulee haastaa ja vastuullisilta vaatia. Sitä on demokratia.