Karjayrittäjän urani alkoi 1.5.1960 sukupolvenvaihdoksella sukutilallamme Kiertokankaalla. Ensimmäisiä investointeja oli kunnollisen maitolaiturin saaminen. Sen rakensi ammattimies.
Edellisen sukupolven aikana maito oli viety tonkissa hevosella kolmen kilometrin päässä olevalle rautatieasemalle junaan, jossa se meni Jyväskylään meijerille.
50-luvun lopulla tuli pitäjäämme kaksikin meijeriä, joista toiseen meiltä lähti maito tonkka-autossa isännyyteni alkuvuosina. Maito vietiin 30–40 litran tonkissa maitokärryllä sadan metrin päässä olevalle laiturille. Kesämaito jäähdytettiin järvestä nostetuilla jäillä.
Kesällä -61 kävin läheisellä lentopallokentällä. Eräänä sunnuntai-iltana sinne tuli myös viehkeä tyttö polkupyörällä naapurikylältä. Hän lähti pelistä vähän kesken pois. Minä lähdin kohta mopolla hänen peräänsä.
Tapasin hänet meidän maitolaiturin lähellä, kun hänen pyöränsä vauhti oli loivassa ylämäessä pehmeällä hiekkatiellä hiipunut. Siinä uudella maitolaiturillamme jutellessa porhalsi kahdella moottoripyörällä lentopallopoikia tapaamani tytön perään todetakseen vain, että minä ehdin ensin. Juhannuksena -62 kihlauduimme tämän viehättävän tytön kanssa.
Seuraavana päivänä naapurin isännän kanssa maidonvientireissulla laiturilla tavatessamme hän yllättyi, että mikäs se sinun sormessasi kiiltelee! Sama tyttö on yhä tilamme emäntä ja puolisoni.
Maitolaituri palveli alkuperäisessä tarkoituksessa lähes 20 vuotta, kunnes tankkikeräily syrjäytti sen. Sen jälkeen maitolaiturimme on palvellut kylän ilmoitusten alustana, kirjasto- ja kauppa-auton pysäkkinä, kuntokävelijöiden levähdyspaikkana ja hyvin hoidettuna maisemakohteena.
Raija ja Unto Kauppinen, Venetmäki
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.