• Lukijalta: Puolukasta on maksettu paljon nykyistä kovempiakin hintoja

    Ennen nykyisen tilastoinnin aikaa puolukan poiminnalla ansaitsi heikkoina satovuosina paremmin kuin metsätöissä, kirjoittaa Ahti Mäntymäki.
    Tilaajalle
    Puolukkaa poimimassa. Kuvituskuva.
    Puolukkaa poimimassa. Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Mielipide|Marjat ja sienet
    5.10.202518:30
    Lukijalta
    Ahti Mäntymäki

    Puolukan poimijahinta ei ole koskaan ollut näin korkealla, kirjoitti MT 26.9. Toki artikkelissa sitten kerrottiin, että tilastointi koskee vain vuoden 1990 jälkeistä aikaa. Vanhemmilta ajoilta puolukan ostohintatilastoja ei varmaan ole olemassakaan.

    Lisää aiheesta
    • Puolukan satokausi jatkuu lokakuulle saakka.

      Marjat ja sienet | Puolukan poimijahinta ei ole koskaan ollut näin korkealla

      Tilaajalle

    Kun mennään ajassa tarpeeksi kauas taaksepäin, havaitaan, että puolukoita on joskus ostettu erittäin korkeillakin hinnoilla. Sotien jälkeisen ajan huippuvuosi koettiin ainakin täällä läntisessä Suomessa vuonna 1955. Tuo kesä alkoi myöhään, oli lyhyt, yleisesti erittäin kuiva ja kuivuuden takia laajalti suoranainen katovuosi.

    Epäsuotuisista säistä johtuen puolukoita oli yleisesti aika huonosti.

    Kumminkin täällä pohjoisella Pirkanmaalla oli ainakin Kurun tienoilla varsin hyvinkin puolukoita. Varsinkin Metsähallitus oli 1940-luvulta alkaen valmistanut laajoilla avohakkuilla hyviä puolukkamaita.

    Puolukoiden kysyntä oli hyvä, ja kun saatavuus oli heikkoa, se nosti ostohintaa. Jo ostosesongin alussa puhdistetuista puolukoista maksettiin yli 100 silloista markkaa kilolta, ja syksyn edetessä hinta nousi yli 120 markan. Huippuhinta oli 128 markkaa kilolta ja vieläpä kotoa haettuna.

    Näillä hinnoilla yhdellä sangollisella puhdistettuja puolukoita ansaitsi likimain silloisen metsäalan päiväpalkan verran. Niinpä puolukoita keräsivät silloin sellaisetkin miehet, joita marjojen poiminta ei juuri muuten kiinnostanut.

    Vanhemmat miehet kertoivat, että jonakin syksynä 1920–30-luvuilla oli ollut vastaava hintasuhde puolukoiden ja metsätöiden välillä.

    Ahti Mäntymäki

    Kuru

    Lisää aiheesta
    • Puolukkapaikkoja voi etsiä karttasovelluksen avulla.

      Marjat ja sienet | Kokeilin puolukkapaikoille opastavaa sovellusta – marjasaalis oli yllättävän hyvä

    • Suomalaiset kunnostautuivat marjanpoiminnassa.

      Metsänhoito | Kotimaasta ei löydy marjojen poimijoita? Viime vuosi yllätti

      Tilaajalle
    • Parhaimmillaan juusto-puolukkapiiras on vastapaistettuna, hiukan jäähtyneenä.

      Reseptit | Puolukoista suolaisen makeaa piirasta – hyödynnä metsän satoa!

    • Väitöskirjatutkija Riitta Ryyti kannustaa lisäämään puolukan osaksi terveellistä ruokavaliota. ”Lisätutkimukset ovat kuitenkin vielä tarpeen, jotta pystytään tunnistamaan vaikuttavat mekanismit ja riittävä annostus sekä osoittamaan vaikutukset myös ihmisillä.”

      Marjat ja sienet | Puolukka lievittää matala-asteista tulehdusta, kertoo suomalaistutkimus

    • Hyviä puolukkaseutuja näyttäisi tänä vuonna olevan Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla, Luken satoennuste kertoo.

      Marjat ja sienet | Luke päivitti satoennusteen: ”Puolukka on luottomarja”

    Artikkelin aiheet
    puolukka
    marjanpoiminta
    metsätyöt
    Kuru
    puolukan hinta
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa