Puolukat ovat nyt parhaimmillaan ja niiden osto on täydessä vauhdissa ympäri maata.
Marjayritysten puolukasta maksama poimijahinta on noussut ennätyskorkealle, yli kahteen euroon kilolta.
Esimerkiksi sekä Saimaan Marjamarkkinointi oy että Dalla Valle oy ovat ilmoittaneet verkko- ja somealustoillaan maksavansa perkaamattomasta puolukasta 2,1 euroa kilolta.
Se tarkoittaa noin 50–60 sentin nousua viime vuodesta ja yli kaksinkertaista hintaa toissa vuoteen verrattuna.
Ostohinnat lähtivät elokuussa liikkeelle noin 1,5 euron paikkeilta. Marjayritykset päivittävät hintojaan yleensä vähintään viikoittain, joten on mahdollista, että hinta tulee vielä nousemaan keruukauden loppupuolella.
Yli kahden euron kilohinta on joka tapauksessa historiallisen korkea. Ruokaviraston Marsi-raportin mukaan hinta ei ole ollut vuodesta 1990 alkaneen seurantajakson aikana koskaan näin korkealla.
Luonnonmarjojen ostohinnat ovat nousseet tänä vuonna ennätyksellisen korkeiksi myös mustikalla ja hillalla.
Marjayritykset lopettivat mustikan ostamisen syyskuun puolivälin paikkeilla. Parhaimmillaan mustikan poimijahinta kävi kolmessa eurossa ja hillalla lähes 20 eurossa kilolta. Viime vuonna mustikkakilosta maksettiin poimijalle 2,31 euroa ja hillakilosta 10,39 euroa.
Jos hintoja tarkastellaan reaalisina, ovat puolukan ja hillan kilohinnat käyneet viimeksi yhtä korkealla lähes 30 vuotta sitten. Mustikasta on maksettu viimeksi yli kolmen euron kilohintaa vuonna 2011. Reaalihinta kuvaa hintojen kehitystä ilman inflaation vaikutusta.
Puolukan pölytys onnistui tänä vuonna Luonnonvarakeskuksen mukaan hyvin. Parhaiten marjoja löytyy tänä syksynä Etelä- ja Länsi-Suomesta sekä Pohjanmaalta. Muualla maassa sato jäi ennakoitua heikommaksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
