
Oletko havahtunut koskaan siihen, että olet vastannut kysyjälle ikäsi väärin? Iän karttuessa vuodet tuntuvat lyhenevän ja ajan kulku nopeutuvan. Tuntuu, että aiempaa tiheämmin on opeteltava kirjoittamaan uusi vuosiluku ja kertomaan itselleen uusi ikä.
Ikävuosien määrää tosin kysytään yhä harvemmin keski-iän lähestyessä. Liekö siksi oma ikä meinaa joskus myös unohtua? Aika monta kertaa on tullut ikää kysyttäessä hämmennyttyä hetkeksi ja laskettua pikaisesti mielessä oma ikä meneillään olevan kalenterivuoden ja oman syntymävuoden vähennyslaskuna.
Iän karttuminen ja ikääntymisen hyväksyminen on joillekin helpompaa, toisille ihmisille taas vaikeampaa. Osa ihmisistä tuntuu myös ikääntyvän ilman, että se näkyy heistä juurikaan ulospäin.
Toisen ihmisen ikää arvioivan omalla iällä lienee myös merkitystä siihen, minkä ikäiseksi hän muita arvioi. Lapsesta kaikki aikuiset voivat näyttää ikälopuilta. Ikääntyessä itseä selvästi nuoremmat lääkärit ja yritysjohtajat tuntuvat taas hämmästyttävän nuorilta.
Lapsesta kaikki aikuiset voivat näyttää ikälopuilta.
Ikääntymisen merkit ja ajatuksemme iästä tuntuvat myös muuttuneen. Lapsuudessani seitsemänkymppiset olivat todella vanhoja ja jo viisikymppisistä otettiin syntymäpäiväkuvia kukkamaljakkomuurin takana. Puolivuosisadan merkkipaalun saavuttanut sai ystäviltä yhteislahjaksi keinutuolin tai jopa kävelykepin. Monilla mummoilla huivi ja esiliina olivat kotioloissa vakioasusteina vuosikymmeniä.
Kalenterivuoden vaihtuminen on syntymäpäivän kaltainen, mutta yhteisesti jaettu virstanpylväs. Uuden vuoden vaihtuessa arvioidaan perinteisesti päättynyttä vuotta, joko itsekseen tai läheisten ihmisten kanssa. Oma syntymäpäivä, uuden vuoden alkaminen omassa elämässä, on usein samanlainen mennen vuoden arvioimisen hetki.
Osa meistä tekee yhteenvetoa menneestä julkisesti sosiaalisen median tileillään. Ystävien muistoja lukiessa kuvat vuoden tähtihetkistä ja muistot omista ja läheisten merkittävistä saavutuksista ja sattumuksista peilautuvat lukijan omaan elämään. Kaikilla meistä ei ole mielenkiintoa tai voimavaroja palata menneeseen. Muistelu voi tuoda mieleen myös asioita, jotka haluaisimme mieluummin unohtaa kuin muistaa.
Lapsuudessani seitsemänkymppiset olivat todella vanhoja ja jo viisikymppisistä otettiin syntymäpäiväkuvia kukkamaljakkomuurin takana.
Mummolassa omaa elämää verrattiin sukulaisilta ja ystäviltä saatujen kirjeiden ja niiden ohessa lähetettyjen mustavalkokuvien välittämiin merkityksellisiin viesteihin. Mummon käsin kauniilla koukeroisella käsialalla kirjoittamissa vastauskirjeissä kerrottiin omat kuulumiset.
Muistan mummoni opettaneen meille lapsenlapsilleen, että menneestä voi oppia, mutta sitä ei voi muuttaa. Yritin muistaa tämän elämänviisauden kirjoittaessani pieniä sattumuksia ja ilon aiheita päiväkirjaani, jonka olin saanut lahjaksi mummoltani. Mummon ohje sopii erinomaisesti myös edellisen vuoden tilinpäätöksen tekoon. Onpa sen tekoajankohtana kalenterivuoden vaihtuminen tai oma syntymäpäivä.
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.