• ”Äiti, ostetaan meille koira” – tämä pyyntö taitaa olla tuttu kaikille lasten vanhemmille

    Mummolassa oli kissa. Tarkemmin sanoen navettakissa, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli pyydystää hiiriä.
    Moni lapsi vakuuttaa pitävänsä huolta lemmikistä, jos sellainen hankitaan kotiin. Lupaus voi osoittautua vääräksi.
    Moni lapsi vakuuttaa pitävänsä huolta lemmikistä, jos sellainen hankitaan kotiin. Lupaus voi osoittautua vääräksi.  Kuva: Carolina Husu
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    27.10.202309:55
    Kolumni
    Terhi Peltokorpi

    ”Oi katsohan vaari pientä hauvaa, mi ikkunasta kurkistavi…” Lastenlaulu kaikuu kirkkaalla äänellä olohuoneesta. Kohta poika hyppelehtii innoissaan keittiön puolelle, ”Äiti, ostetaan meille koira.”

    Toistakymmentä vuotta vanha muisto tulvahtaa mieleeni kuullessani saman laulun jo aikuiseksi kasvaneen pojan pikkuveljen kännykältä.

    Pyyntö taitaa olla tuttu kaikille pienten ja vähän isompienkin lasten vanhemmille. Useimmissa perheissä se on taidettu kuulla useita kertoja.

    Ainakin meillä pyytäjä on myös vakuuttanut, että hän huolehtisi lemmikkieläimestä. Käyttäisi sitä aamuin illoin lenkillä ja ruokkisi. Huolehtisi lemmikin tarpeista. Vanhempia ei näihin hommiin tarvittaisi.

    Kerron lapselleni, että isäni lupasi meille innokkaille koiranäyttelyissä kävijöille, että kotiin hankitaan koira. Hankinnalle asetettiin vain yksi ehto. Meidän piti ulkoiluttaa ensin kahden kuukauden ajan aamuin illoin pelkkää hihnaa.

    Ehkäpä koiranäyttelyt tyydyttivät lemmikki-innostusta, kun hihnan ulkoiluttaminen jäi aloittamatta.

    Monessa perheessä pyyntöön on vastattu myöntävästi. On hankittu koira tai kissa tai joku muu lemmikkieläin. Saatu samalla kuin uusi perheenjäsen, josta on iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Vanhemmille ilon ohella myös vastuuta ja kustannuksia.

    Onneksi isoveljen kissa on joululomilla vieraillessaan tyydyttänyt lemmikin kaipuuta, vaikka se ei sylissä viihtyvää sorttia olekaan.

    Mummolassa oli kissa. Tarkemmin sanoen navettakissa, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli pyydystää hiiriä. Kissa taisi olla tehokas työssään, kun en muista nähneeni mummolassa koskaan hiiriä tai muita pieniä jyrsijöitä.

    Saattoihan kissan apuna olla myös papan virittämiä hiirenloukkuja sellaisissa paikoissa, joita me lapset emme huomanneet.

    Mummolan kissa oli myös lemmikki. Tuli syliin ja tykkäsi silityksistä. Sisälle tupaan sillä ei ollut asiaa. Sen valtakuntaa olivat piharakennukset, navetta ja aitat. Pesä sillä taisi olla navetan ylisillä. Näin me lapset arvelimme.

    Lapsuudenkodissani oli myös kissoja. Lapsiamme ovat huvittaneet kissanpentujemme nimet. Kristian Oskari, Gvendolen Tiikeri, Aurinko ja Kaneli eivät ehkä olleet tavanomaisimpia valintoja kissojen nimiksi.

    Meille oli tärkeää, että saimme nimetä itse pennut, jotka olivat nimiään rauhallisempaa sorttia. Viihtyivät kerällä pesässä vanhassa nukkekodissa tai lasten kainaloissa sohvan nurkassa.

    Mummolan kissa kaipasi myös omaa rauhaa. Mummo muistuttikin usein meille lapsille, että koira on ihmisen paras ystävä ja kissa kodin kissa, huomatessaan, että lapset olivat turhan innokkaasti kissan perässä.

    ”Äiti otetaan meille sitten edes kissa.” Lapsen pyynnöt jatkuivat vastattuani kielteisesti koiran hankintapyyntöön. Vanhempien lupaukset, että lapset saavat hankkia lemmikkejä isoina omiin koteihinsa eivät pieniä ilahduttaneet.

    Onneksi isoveljen kissa on joululomilla vieraillessaan tyydyttänyt lemmikin kaipuuta, vaikka se ei sylissä viihtyvää sorttia olekaan.

    Lisää aiheesta
    • Koira matkustaa turvallisesti valjaissa tai metallihäkissä.

      Liikenne | Tiesitkö? Jo 50 kilometrin tuntinopeudessa koiran törmäyspaino on 40-kertainen, ja siksi se tarvitsee valjaat tai kunnollisen häkin automatkalle

    • Navetta- ja tallikissat ovat Telkänrannan mielestä kaikkein ongelmattomimpia kissoja.

      Lemmikit | Navetta- ja tallikissoja pitäville synninpäästö – ”Navettakissat elävät kaikkein lähimpänä alkukantaisen kissan elämää”

    • Niin rotukissojen kuin maatiaiskissojenkin hinnat ovat nousseet. Viimeisen viiden vuoden aikana maine coon -kasvattaja Paula Tontti on nostanut pentujen hintoja yhdeksän prosentin verran, mikä tarkoittaa alle parin sadan euron hinnan kasvua. Noston hän perustelee rahan arvon alenemisella ja yleisellä kulujen nousulla.

      Lemmikit | Kallistuvat karvaturrit: Monirotuisista kissoista ja koiristakin saa maksaa aiempaa selvästi enemmän — yksi lemmikkieläin tekee poikkeuksen

    • Lokakuussa 9 vuotta täyttävä Sukka-koira on kuvajournalisti Jenna Lehtosen toinen cavalier. Rescue-koira Taala löytyi hylättynä romanialaisen kirkon pihalta veljensä kanssa ja sai kodin Lehtosen luota kesällä 2023.

      Eläimet ja kasvit | Kun Jenna Lehtonen puhuu koirien jalostuksen ongelmista, hän saa niskaansa naisvihaa erityisesti naisilta: ”Rakkaasta rodusta luopuminen vaatii aivan järkyttävästi itsetutkiskelua”

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä