• Naudanlihan tuottajahinta on Suomessa täysin kestämättömällä tasolla

    Alkutuotannosta elannostaan saavien ihmisten aseman parantaminen pitää olla koko yhteiskunnan hanke, jossa mukana ovat niin kaupat, tukut, edunvalvonta kuin myös poliittinen koneisto, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
    Kotimaista jauhelihaa. Kuvituskuva.
    Kotimaista jauhelihaa. Kuvituskuva. Kuva: Oskar von Essen
    Mielipide|Politiikka
    23.6.202508:00
    Kolumni
    Riikka Purra

    Suomi on herättänyt maailmalla ihailua sen suhteen, miten hyvin meillä on valmistauduttu etenkin sotilaalliseen kriisitilanteeseen tai poikkeusoloihin. Samaten taputtelemme itse itseämme olalle, kuinka hyvin huoltovarmuuteen ja varautumiseen liittyvät asiat on meillä hoidettu.

    Nykyisessä lukuisten geopoliittisten kriisien maailmassa itsetyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan varaa.

    Huoltovarmuuden yksi tärkeimmistä osatekijöistä on elintarvikehuolto, jonka on yleisesti nähty Suomessa olevan huomattavasti paremmalla tolalla kuin esimerkiksi Ruotsissa. Tämän takia viime kuukausina ilmennyt jauhelihapula useissa suomalaisissa kaupoissa on tullut osalle kansalaisista suurena yllätyksenä. Kotimaisen tuotannon lisäämisen mahdollisuudet törmäävät suomalaisen maatalouden harjoittamisen pidemmän aikaväliin ongelmiin.

    Suomessa oli tämän vuoden helmikuussa naudanlihan P2-luokan tuottajahinta 2,77 euroa kiloa kohden, kun EU:n keskiarvo oli 4,39 euroa kilolta. Tilannetta voidaan pitää tuottajille täysin kestämättömänä.

    Alkutuottajien aseman havainnollistamiseksi voitaisiin miettiä sitä, miten tavallinen suomalainen palkansaaja pärjäisi itsensä ja perheensä elättämisestä palkalla, joka olisi vain noin puolet EU:n keskiarvosta. Jos maanviljelijämme nauttisivat eurooppalaisista keskituottajahinnoista, olisi ala Suomessa paljon paremmissa kantimissa.

    Suomessa maatalouden ongelmat tiivistyvät erityisesti siihen, etteivät elintarvikemarkkinat toimi tehokkaasti. Suomessa on käytännössä kahden suuren kauppaketjun duopoli, kun monessa muussa maassa markkinaosuudet ovat jakautuneet tasaisemmin.

    Suomessa noudatetaan ympäristön ja eläinten hyvinvointiin liittyen korkeita standardeja, kuten pitääkin, mutta monissa muissa EU-maissa, erityisesti Itä-Euroopassa, harjoitetaan maataloutta aivan erilaisessa todellisuudessa. Vaikka korkeat standardit ovat sekä suomalaisten tuottajien että kuluttajien yhteinen ylpeydenaihe, tekee se maataloutemme kilpailuasemasta kansainvälisesti yhä vaikeamman.

    Monet maatilalliset ovat pyrkineet kompensoimaan matalia tuottajahintoja erilaisilla sivubisneksillä ja realisoimalla tiettyjä omaisuuseriään ja näin kitkuttelemaan eteenpäin. Tämä tie on kuitenkin monen maanviljelijän osalta kuljettu loppuun ja uhkana on, että kotimainen tuotantomme alkaa tulevaisuudessa vähentyä rajusti myös sianlihan, broilerin ja maidon kohdalla.

    Alkutuotannosta elannostaan saavien ihmisten aseman parantaminen pitää olla koko yhteiskunnan hanke, jossa mukana ovat niin kaupat, tukut, edunvalvonta kuin myös poliittinen koneisto. Suomalaiset haluavat syödä suomalaista ruokaa. EU:n on myös herättävä siihen, että strategisesti autonomisempi Eurooppa on mahdottomuus, jos maatalouden harjoittamisesta käytännössä sanktioidaan.

    Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja.

    Lisää aiheesta
    • Kylvötyöt käynnissä. Kuvituskuva.

      Politiikka | Maatalous on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta – alas ajettua tuotantoa ei kriisin yllättäessä enää saada palautettua

    • Alkutuotannon heikko kannattavuus voi olla huoltovarmuuden uhka, Jocka Träskbäck kirjoittaa.

      Politiikka | Lukijalta: Alkutuotannon kannattavuus on huoltovarmuutta – maatilojen yrittäjätulo romahtanut peräti kolmanneksella

    • Kirjoittaja muistuttaa, että meneillään olevat muutokset ovat niin voimakkaita, että maatalous voi kokonaan estyä esimerkiksi puhtaan veden vähyyden vuoksi.

      Maatalous | Maatalous on kokonaisturvallisuuden kova ydin

    • Hallitus aikoo omistajaohjauksen keinoin varmistaa, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa, kirjoittaa Sari Essayah. Kuvassa kouluruokailua.

      Maatalous | Jauhelihassa paljastuu ruokaketjun epätasapaino

    • Maatalous | Alkutuotannon kannattavuus on huoltovarmuuden perusta

    • Hallitustunnustelija Petteri Orpo pyysi puolueilta vastauksia. Riikka Purran Perussuomalaiset vastasi, Keskusta ei.

      Politiikka | Huoltovarmuudella ja ruokaketjun oikeudenmukaisella tulonjaolla paljon ystäviä hallitustunnusteluissa ‒ MT perkasi Orpolle annetut vastaukset

    • Kauppa, teollisuus ja alkutuottaja haluavat maataloustuotteiden myynnistä kukin oman siivunsa.

      Talous | Lukijalta: Jauhelihan loppuminen on kuluttajalle näkyvä merkki maatalouden ahdingosta

    Artikkelin aiheet
    naudanlihan tuottajahinta
    maatalous Suomessa
    huoltovarmuus
    Riikka Purra
    elintarvikemarkkinat
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa