Lantaa ei pidä levittää turvemaille

Artikkelin ”Uusvanhat toimet tekevät kasvinviljelytilasta ilmastoviisaan” grafiikka esitti Suomessa 2017 toteutuneita maatalouden ilmastopäästöjä (MT 14.8.). Suurin niistä on maaperän typpi.

Venäjältä ostetun typen sijasta voitaisiin käyttää lannan biokaasutuksesta saatavaa typpeä. Sen kasvit käyttävät tarkemmin, jolloin typpipäästön vähennystä saadaan ehkä 70 prosenttia.

Lannankäsittelyn päästöä biokaasutus voisi vähentää jopa 90 prosenttia. Yhdessä näiden vaikutus olisi lähes 3,2 miljoonan tonnin hiilidioksidi­päästöjen vähennys.

Maankäytön muutoksista suurin päästö tulee viljelysmaiden hiilidioksidipäästönä, joka on 7,3 miljoonaa tonnia. Yksivuotisia kasveja viljellään noin 1,1 miljoonalla hehtaarilla. Hehtaaria kohti niiden päästö on lähes 7 tonnia.

Ruohikkoalueiden päästö on 0,6 miljoonaa tonnia. Jos tulkitsen rehunurmen, laitumen ja kesannon ruohikoiksi, on niiden hehtaarikohtainen päästö vain kymmenesosa viljelysmaiden hiilidioksidipäästöstä.

Maaperän hiilipäästö on pääasiassa sen hiilen kiertoa, jonka kasvusto on aikaisemmin poistanut ilmasta ja sitonut maahan. Päästöistä tehdään nykyään tarkkoja mittauksia. Päästöjen vasta­kohtana pitäisi myös aina huomioida korjatun sadon hiilinielu.

Yksivuotisilla kasveilla maaperän hiilen kiertoaika on noin vuosi, nurmella lähes kymmenen vuotta ja metsällä satakunta vuotta. Nyt turvepelloista purkautuu tuhannen vuoden aikana soihin kertynyttä hiiltä. Siksi turvepeltojen päästö on suurempi kuin muiden viljelysmaiden päästö.

Yksi tapa vähentää turvemaiden päästöjä olisi lopettaa yksivuotisten kasvien viljely niillä. Ehdotetun metsityksen sijasta ne voisi vesittää ja alkaa kasvattaa niillä vaikka pajua tai järviruokoa, joiden juurakot säilyvät elossa vedessäkin.

Näille suopelloille ei voi entiseen tapaan levittää lantaa. Ympäristöministeriö voisi käynnistää tästä tutkimushankkeen esimerkiksi otsikolla ”Lannan biokaasutuksen jäännösmassan käyttö suoviljelyn lannoitteena”.