• Lukijalta: Paahteisuuden kasvu näyttää lisänneen mäntyjen harsuuntumista

    Mäntyjen neulasvuosikertojen määrä näyttää muutaman kymmenen vuoden aikana lähes puolittuneen, kirjoittaa metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde. ”Neulaskato on vakava merkki luonnon vaurioitumisesta.”
    Harsuuntuneita männyn latvoja. Kuvituskuva.
    Harsuuntuneita männyn latvoja. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen
    Mielipide|Metsänhoito
    4.10.202516:00
    Lukijalta
    Erkki Lähde

    Olin jo kymmenvuotiaana kiinnostunut männyn taimien neulasmääristä. Joissakin parin kolmen metrin mittaisissa männyissä saattoi perusrungossa Etelä-Hämeessä olla jopa seitsemän neulasvuosikertaa elävinä. Yleensä neulasia oli neljässä perättäisessä kasvaimessa.

    Varmaan tämä kokemus oli virikkeenä siihen, että tein metsänhoitajatutkinnon opinnäytetyön männyn neulasen eliniän riippuvuudesta kasvupaikasta ja puun iästä yhdessä Seppo Autereen kanssa. Siihen aikaan 1960-luvulla yleisen tietouden mukaan männyllä neulasvuosikertoja oli Etelä-Suomessa 4–5 ja Pohjois-Suomessa 7–9.

    Silloin palkittiin pienellä rahasummalla vuosittain parhaaksi arvioitu työ metsätieteissä. Teimme samana vuonna toisen opinnäytetyön suometsätieteessä. Työmme kilpailivat keskenään palkinnosta. Metsänhoito voitti.

    Männyn vanhojen neulasten varisemisaika on perinteisesti syksyllä ja kuusella kevättalvella. Puhutaan jopa metsän sateesta. Suurin variseminen tapahtuu edelleen tavanomaisina ajankohtina, mutta nykyisin neulasten varisemista näyttää tapahtuvan jatkuvasti.

    1970- ja 1980-luvuilla puiden harsuuntuminen eli neulaskato oli jonkin aikaa kuuma puheenaihe.

    Harsuuntumisen hidastuttua asia menetti virallisen mielenkiintonsa. Hidastumisen syynä oli todennäköisesti rikkisaasteiden määrän voimakas leikkaaminen. Niille arat naavat ja lupot eli pahoin huvenneet partamaiset jäkälät lähtivät hitaasti elpymään.

    Näyttää kuitenkin siltä, että muutaman kymmenen vuoden aikana mäntyjen neulasvuosikertojen määrä on lähes puolittunut. Neulaskato on vakava merkki luonnon vaurioitumisesta.

    Harsuuntumisessa on jonkin verran vaihtelua kasvupaikasta ja alueellisesta sijainnista riippuen. Itä-Suomessa se on hieman lievempää kuin lännessä ja pohjoisessa. Isoilla männyillä sekä kuusella ja lehtipuilla on sama tilanne.

    Paahteiset, kuumat säät näyttävät kärjistävän ongelmaa. Niinpä tänä vuonna jo syyskuun alussa neulasten variseminen oli poikkeuksellisen voimakasta erityisesti Etelä-Suomessa.

    Löytyy taimikoita, joissa on vain kaksi tai jopa vain yksi neulasvuosikerta jäljellä. Muutos näkyy jo mäntyjen pituuskasvun heikkenemisenä. Jos väheneminen jatkuu edelleen, männyt näivettyvät.

    En ole huomannut, että asiasta olisi uutisoitu, vaikka ilmiö näkyy selkeästi esimerkiksi television kuvissa, kun kuvauksessa vilahtaa mäntymetsä.

    Erkki Lähde

    metsänhoidon emeritusprofessori

    Lisää aiheesta
    • Männyissä näkee paljon keltaisia neulasia syksyisin, kun puut luopuvat vanhimmasta neulaskerrastaan.

      Luonto | Miksi mäntyjen neulaset kellastuvat? Tutkijalla on selvä vastaus

      Tilaajalle
    • Syyskuussa sataneet männynneulaset peittävät mökkitien lähes kokonaan.

      Metsä | Männynneulasia on varissut tänä syksynä runsain määrin – tästä se johtuu

      Tilaajalle
    • Mikä tätä kaunokaista vaivaa, männyn kuvaaja ihmettelee.

      Eläimet ja kasvit | Onko tämä mänty sairas vai pelkästään kaunis? Tutkija vastaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    mänty
    neulaskato
    ilmastonmuutos
    metsänhoito
    luonnonmuutokset
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 3

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla