
Männyt ovat paikoin tiputtaneet runsaasti neulasiaan tänä syksynä. Saman on havainnut Luonnonvarakeskuksen erityisasiantuntija Heikki Nuorteva kotipihallaan.
”Piha on yhtä neulasmattoa, kun makedonianmännyt ovat tiputtaneet neulasiaan. Näyttäisi, että niitä on karissut parikin neulasvuosikertaa.”
Havupuut pudottavat yleensä yhden neulaskerran vuosittain. Puussa niitä on useampia: Keski-osissa maata pari kolme, ehkä neljäkin. Lapissa taas kuudesta seitsemään, Nuorteva kuvailee.
”Mänty ottaa ravinteet talteen vanhoista vuosikerroista ja kierrättää ne uusiin neulaskertoihin.” Heikki Nuorteva
Runsaissa neulassateissa ei useinkaan ole kyse puiden sairastumisesta, vaan varotoimesta, koska puut ovat todennäköisesti kärsineet alkukesän kuivuudesta.
Ilmatieteen laitoksen katsauksen mukaan kesäkuu oli suurimmassa osassa maata kolmas peräkkäinen kuiva ja aurinkoinen kuukausi. Lisäksi kesäkuusta muodostui jo viidentenä vuotena peräkkäin selvästi tavanomaista lämpimämpi.

Havupuut pudottavat vanhimpia neulasvuosikertojaan, sillä nuoret neulaskerrat ovat aktiivisimpia ja yhteyttävät suurimman osan puun tarvitsemasta energiasta, Nuorteva kertoo.
”Mänty pystyy ottamaan ravinteet talteen vanhoista vuosikerroista ja kierrättämään ne uusiin neulaskertoihin. Radioaktiivisella aineella on selvitetty, kuinka paljon puu ottaa ravinteita talteen.”
Loput varisseiden neulasten energiasta puu saa takaisin, kun neulaset maatuvat ja ravinteet vapautuvat maaperään.
Neulasvuosikertojen varisemisen yhteyttä sääoloihin on tutkittu Suomessa paljon.
”Esimerkiksi eläkkeelle jäänyt Luken erikoistutkija Risto Jalkanen selvitti mäntyjen neulasarpien määrää. Ne näkee vuosia taaksepäin hiomalla oksia tai päärankaa.”
Lisäksi tutkimuksissa on todettu, että männyllä on enemmän neulasia rungon pohjoispuolella kuin eteläpuolella.
”Selkeästi auringonpaahde ja vesipula tiputtavat herkemmin vanhempia neulaskertoja”, Nuorteva toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
