• Ruskomäntypistiäisen toukat rouskuttavat mäntyjen neulasia nyt Järvi-Suomessa

    Ruskomäntypistiäisillä on paikallisia joukkoesiintymiä. Tänä kesänä havaintoja on tullut etenkin Järvi-Suomen alueelta.
    Ruskomäntypistiäinen on harmaanvihreä mustapäinen toukka, jonka kyljissä on mustaa juovaa.
    Ruskomäntypistiäinen on harmaanvihreä mustapäinen toukka, jonka kyljissä on mustaa juovaa. Kuva: Henrik Hohteri
    Metsä|Luonto
    26.6.202320:00
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksen tutkija Tiina Yliojan mukaan ruskomäntypistiäiset ovat aiheuttaneet viimeksi paikallisia tuhoja laajemmin Pohjanmaan maakunnissa. Tuhoja oli muun muassa Kauhajoella, mutta siellä esiintymät ovat vähitellen hiipuneet.

    ”Ruskomäntypistiäiset riivaavat mäntyjä myös tänä kesänä. Kannat ovat nousussa ns. Järvi-Suomessa. Puumalassa, Ruokolahdella, Savonlinnassa, Sulkavalla ja myös Kouvolassa toukkia on havaittu paikoin runsaastikin. Meille on kuitenkin tullut vain muutama yhteydenotto havaitusta neulasten syönnistä ja ruskomäntypistiäisten toukista."

    "Lukella ei ole näistä enää systemaattista seurantaa valtakunnan metsien inventoinnissa tehtävien havaintojen lisäksi", Ylijoja kertoo.

    Ruskomäntypistiäinen on harmaanvihreä mustapäinen toukka, jonka kyljissä on mustaa juovaa. Mäntypistiäiset ruokailevat ryhmissä ja nostavat uhan havaitessaan yhteistuumin päänsä ylös ja puhaltavat suustaan pihkaista puolustusnestettä. Alla näkyvällä videolla katsottavissa pistiäisten reaktio.

    Pistiäisten yhteistyön tunteminen on tärkeää arvioitaessa, miten nopeasti tuhohyönteiset pystyvät levittäytymään ja sopeutumaan uusille alueille tai uusiin elinympäristöihin.

    Mäntypistiäisten laajempia esiintymiä tulee noin kymmenen vuoden välein. Mäntypistiäistuhot keskittyvät erityisesti kuivimmille ja karuimmille kasvupaikoille. Rauhoittava tieto on se, ettei pistiäinen kykene tappamaan mäntyjä kokonaan. Joitakin yksittäisiä puita saattaa kuolla, mutta yleensä puussa on siinä tapauksessa jotakin muutakin vialla, ja pistiäisjoukko on ollut puulle vain viimeinen niitti.

    Kotipihassa pistiäinen aiheuttaa lähinnä esteettistä haittaa, mutta sen sijaan talousmetsissä tilanne voi olla harmillisempi.

    ”Mäntypistiäiset aiheuttavat kuitenkin isojakin kasvutappioita, koska toukat syövät suihinsa vanhat neulasvuosikerrat. Uudet neulaset yleensä säilyvät, sillä neulaset eivät ole vielä edes kasvaneet täyteen mittaan toukkien syöntiaikaan”, Ylioja sanoo.

    Ruskomäntypistiäisen munat kestävät 36 asteen pakkasta. Tämän takia ruskomäntypistiäistuhot ovat jääneet Pohjois-Suomessa vähäisiksi. Tuhoille altis alue voi kuitenkin laajentua ilmaston lämmetessä. Suomen ilmastopaneelin metsätuhoraportin mukaan ilmaston lämpeneminen voi tuoda Suomeen aiempaa pahempia hyönteisten aiheuttamia metsätuhoja.

    Lisää aiheesta
    • Ruskomäntypistiäisen toukat kaluavat mäntyjen neulasia.

      Mäntypistiäiset ovat tehneet pahaa jälkeä Länsi-Suomessa

    • Ruskomäntypistiäisen toukka syö edellisvuosien männyn neulasia, mutta ei yleensä tapa puuta. Kuvan toukat ovat kuolleita.

      Pistiäistuhojen odotetaan hellittävän Länsi-Suomessa toukkiin iskeneen virustaudin ansiosta – männiköitä kannattaa silti tarkkailla

    • Äkilliset säänmuutokset tepposia puille ja kasveille. Tässä kuvassa lämpimään syyssäähän tottunut koivu ei ole osannut ajoissa varautua talven tuloon.

      Pulskamailapistiäinen viihtyi Suomessa 1930-luvulla – ilmastonmuutoksen myötä se voi tehdä paluun

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle