• Mäntypistiäiset ovat tehneet pahaa jälkeä Länsi-Suomessa

    Tuhoalueet ovat samoja seutuja, joissa toukat jylläsivät kymmenen vuotta sitten.
    Ruskomäntypistiäisen toukat kaluavat mäntyjen neulasia.
    Ruskomäntypistiäisen toukat kaluavat mäntyjen neulasia. Kuva: Antti Raatikainen
    Metsä
    4.7.201812:01
    Hanna Lensu

    Mäntypistiäiset ovat tehneet viime viikkoina pahannäköistä jälkeä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Satakunnan ja Pirkanmaan pohjoisosissa. Tuhoalueet kattavat tuhansia hehtaareja, arvioi johtava asiantuntija Antti Pajula metsäkeskuksesta.

    Tuhojen aiheuttaja on onneksi mäntypistiäisistä vähemmän vaarallinen eli ruskomäntypistiäinen. Vaikka puut näyttävät juuri nyt surkeilta, ne selviytyvät toukkien tihutöistä yleensä aina hengissä. Tässä vaiheessa tuholaisille ei voi tehdä mitään.

    "Metsät toipuivat vuosien 2008–2010 mäntypistiäistuhoista, vaikka silloinkin näytti pahalta. Kasvutappioita toki tulee", Pajula sanoo.

    Tämän vuoden tuhot keskittyvät samoille seuduille kuin kymmenen vuotta sitten. Eteläisempi esiintymä ulottuu Etelä-Pohjanmaalla Isojoelta Jalasjärvelle, Satakunnan Honkajoelle ja Pirkanmaan pohjoisosiin. Pohjoisempi pistiäisvyöhyke kattaa Etelä-Pohjanmaan järviseudun ja Keski-Pohjanmaan eteläosat aina Ullava-Kruunupyy -alueelle asti.

    Metsänomistajalle ei ole oikein muuta neuvoa asiassa kuin odottaa.

    "Nyt kannattaa vain yrittää pitää mieli rauhallisena eikä tehdä mitään, tilanteen seuraileminen riittää", neuvoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Antti Pouttu.

    Hän kehottaa välttämään tuhoalueilla harvennushakkuita ja lannoituksia.

    "Toukat esiintyvät yleensä 2–3 vuotena peräkkäin. Jos puusto nyt harvennetaan, toukat ovat sitä pahemmin ensi kesänä jäljelle jääneiden puiden kimpussa."

    Lannoitus voi myös pahentaa ensi vuoden tuhoja: lannoitettujen puiden neulaset ovat tuholaisille houkuttelevinta herkkua.

    Tuhot ovat nyt pahimmillaan. Jo kuukauden kuluttua pitäisi näyttää paremmalta, kun uudet neulaset ovat kasvaneet.

    Ruskomäntypistiäiset eivät puutu uusiin neulasiin, mutta loppukesällä syöntinsä aloittaville pilkkumäntypistiäisille käy kaikki. Sen vuoksi ne ovat huomattavasti vaarallisempia kuin ruskomäntypistiäiset.

    "Toivottavasti pilkkumäntypistiäisiä ei ilmene missään", Pajula toivoo.

    Mäntypistiäisten tuhot pysähtyvät ennemmin tai myöhemmin luontaiseen virusepidemiaan, joka heikentää ja tappaa toukkia. Pistiäistuhoja on myös mahdollista torjua lentoruiskuttamalla metsään monisärmiövirusta.

    "Torjuntalennot pitää suunnitella jo edellisenä talvena. Tällä vuodelle ei nyt ole enää mitään tehtävissä", toteaa valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen metsäkeskuksesta.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle