Yliö: Ukrainasta miellyttäviä totuuksia on vain yksi

Ukrainasta on vaikea puhua, koska miellyttäviä totuuksia on vähän. Sellainen on kuitenkin se, että ukrainalaiset yllättivät niin Venäjän kuin länsimaatkin, kun he pysäyttivät Venäjän hyökkäyksen sodan alussa.

Venäläisten voitonmarssia Kiovaan ei tullut.

Historiassa se tullaan muistamaan. Presidentti Volodymyr Zelenskyi ei paennut, kuten Venäjällä oletettiin. Hän ryhtyi johtamaan puolustusta.

Tämän jälkeen alkavat epämukavat totuudet. Ukrainan menetykset ovat olleet hyvin suuria. Sotilaita on kuollut kymmeniätuhansia ja haavoittuneita on monta sataa tuhatta. Myös siviiliväestön menetykset ovat raskaat.

Materiaaliset tappiot ovat valtavat, eritoten suhteessa Ukrainan takapajuiseen talouteen. Ukraina on kuitenkin entinen neuvostotalous. Myös sen sodankäynnin opit ovat lähtökohtaisesti Neuvostoliiton ajalta.

Ukrainalaisten tuhoama venäläinen säiliöauto Adam Melnikin maatilalla. Kuvituskuva. Kuva: Iurii Mykhaylov

Länsimaat tuomitsivat Venäjän hyökkäyksen ja lupasivat apua Ukrainalle. Lupaukset loivat uskon siihen, että Ukraina voi voittaa. Kuitenkin tavoite oli liian suuri, koska aseita annettiin liian vähän ja liian myöhään. Niiden käyttöäkin rajoitettiin.

Niinpä ukrainalaiset jäivät kiinni kuluttavaan ja julmaan sotaan.

Kaiken lisäksi Euroopassa on vain muutama Ukrainaa varauksetta tukeva maa. Näitä maita ovat Suomen lisäksi Puola ja Baltian maat sekä esimerkiksi Iso-Britannia. Kun sota alkoi, Ranskan presidentti Emmanuel Macron kääntyi myöntyväisyysmiehestä Ukrainan kovasanaiseksi tukijaksi mutta on nyt sisäpoliittisten ongelmiensa vanki.

Ukraina tuskin kykenee enää merkittäviin sotilaallisiin toimiin, vaikka apu kaksinkertaistettaisiin. Toivottomuus ja sotaväsymys painavat rankasti. Sota ei ole niin ihannoitua kuin haluamme nähdä silloin, kun toivomme jonkun järjestävän meille mieluisan voiton.

Olisi oikein, että Venäjä häviäisi sotansa. Hyökkäyssotaa ei pidä palkita.

Pitkään rauhasta ei haluttukaan keskustella ilman Venäjän vetäytymistä. Sitten kelkka kääntyi. Joe Bidenin hallinnon heikkous näkyy siinäkin, että Donald Trump esiintyy rauhantekijänä.

Toki suurin voitto on se, että Ukraina säilyttää itsenäisyytensä. Mutta Ukraina tarvitsisi uskottavat turvatakuut, koska Venäjä voi hyökätä uudelleen. Turvatakuut annettiin jo kerran, vuonna 1994. Sitä sopimusta edes länsimaat eivät noudattaneet.

Ukrainan Nato-jäsenyys on toiveajattelua vielä pitkään. Natossa on 32 jäsenmaata, eikä edes Ruotsia meinattu hyväksyä jäseneksi. Trump on ilmoittanut, että Ukrainan jäsenyys ei ole kaavailuissa.

Suurin kanto rauhanneuvotteluissa on Krim. Sillä on kummallekin osapuolelle suuri symbolinen merkitys. Taannoin Ukraina teki virheen ryhtyessään hätyyttämään venäjänkielistä väestöään ja uhkaamalla heidän oikeuksiaan.

Periaatteessa osapuolet voisivat elää sen kanssa, että Krimillä on Venäjän sotilastukikohta mutta muutoin niemimaa olisi Ukrainan hallinnassa. Tämä näyttää nyt vaikealta.

Ukrainaa painaa sekin, että maa ei ole vakiintunut demokratia. Talous on korruptoitunut, ja hallinto on monella tavalla epädemokraattinen. Zelenskyiä arvosteltiin tästä länsimaisten päättäjien piirissä jo ennen sotaa.

Ei ole itsestään selvää, että demokraattinen kehitys vahvistuisi sodan jälkeisinä vuosina. Ukrainalaiset ovat sankarillisia, mutta suurin sankaruus tulee näkymään sellaisen yhteiskunnan luomisessa, jossa demokratia ja hyvinvointi vahvistuvat.

Jos ukrainalaiset siinä onnistuvat, se olisi paljon puhuva peili sille, mitä Venäjällä kyetään luomaan. Onnistuminen rinnastuisi Venäjän hallinnon ja politiikan takapajuisuuteen.

Yhdessä asiassa Venäjän häviö on jo selvä. Hyökkäyssota heikensi Venäjän kansainvälistä asemaa länsimaissa yllättävän paljon siihen nähden, että Krimin miehityksestä vuonna 2014 ei oltu moksiskaan.

Historiallisista syistä Baltian maissa ja Puolassa sekä Suomessa mielikuvat Venäjästä ovat olleet hyvin kielteisiä. On paradoksaalista, että juuri kun mielikuvat olisivat voineet alkaa muuttua, kaikki kääntyi entiselleen. Neuvostoliiton romahdus ei luonut demokratiaa vaan likaisten keinojen autoritaarisen valtion.

Tämä mielikuva ei tule muuttumaan vuosikymmeniin. Venäjä on tuhonnut luottamuksen arvovaltansa.

Valitettavasti se on ongelma myös länsimaille, koska se vaikuttaa vahvasti maailmanpolitiikkaan. Venäjä voi tavoitella vain negatiivista arvovaltaa pelottelemalla ja uhkaamalla. Venäjän johto hautasi itse ja tarkoituksella ajatuksen ”soft powerista”, pehmeästä hyvien mielikuvien vallasta.

Venäjä voi toivoa vain kunnioitusta, joka syntyy pelosta. Rauha Ukrainassa tulee osoittamaan, kuinka tämä strategia toimii.

Marko Nenonen

Filosofian tohtori, dosentti