• Ukrainan sodassa on kyse entisen suurvallan joutsenlaulusta

    Pekka Särkiö pohtii, miksi 500 miljoonan asukkaan rikas Eurooppa ei saa 144 miljoonan asukkaan taantuvaa Venäjää kuriin.
    Kuva: Pexels
    Mielipide|Historia ja perinne
    9.6.202406:00
    Kolumni
    Pekka Särkiö

    Ukrainan sotaa on käyty yli kaksi vuotta. Kuvaa Venäjän sodankäynnistä on päivitetty. Teknisen kärjen ja nopean sodan sijaan Venäjä käy perinteistä kulutussotaa laajalla reservillä ja vanhalla kalustolla.

    Venäjä on osoittanut sietävänsä hyvin tappioita, toisin sanoen ihmishengillä ei ole samaa arvoa kuin lännessä. Sitkeys tappioiden sietämisessä ennakoi sodan voivan kestää pitkään.

    Venäjän arvaamattomuus yhdistettynä ydinasepelotteeseen saa monet maat varovaisiksi Venäjän vastaisissa toimissa. Nyt kuitenkin tulee antaa kaikki tarvittava apu Ukrainan puolustustaistelun tukemiseksi.

    Venäjän sodassa on kyse entisen suurvallan joutsenlaulusta. Yhdysvallat näyttää keskittyvän Kiinaan kun Venäjästä ei ole sille vastusta. Venäjä taas on monin tavoin riippuvainen Kiinan aseavusta.

    Voidaan kysyä, miksi 500 miljoonan asukkaan rikas Eurooppa ei saa 144 miljoonan asukkaan taantuvaa Venäjää kuriin. Kyse on itsevaltaisen maan ja demokraattisten maiden eroista. Venäjä tavoittelee mennyttä suurvalta-asemaansa perustellen sitä kansallisilla myyteillä ja vaikuttamalla kansaan väärällä tiedolla median kautta.

    Suomi on jo osaltaan mukana sodassa avustaessaan Ukrainaa. Venäjä suhtautuu Suomeen vihamielisenä valtiona ja kohdistaa Suomea vastaan verkkohyökkäyksiä sekä pyrkii synnyttämään sisäisiä ristiriitoja.

    Poikkeusaikoina tarvitaan poikkeuksellisen paljon toivoa ja yhtenäisyyttä. Tämä koskee myös kirkkoa, jossa on sisäisiä erimielisyyksiä. Siksi on päästävä pois hälytysmielialasta sekä suuntauduttava kylmään harkintaan ja itseluottamukseen.

    Suomi on jo osaltaan mukana sodassa avustaessaan Ukrainaa.

    Venäjä käyttää hyväksi läntisiä arvoja työntämällä pehmeään kohtaan, mistä tulee turvallisuusriski. Tällainen on välineellistetty maahantulo. Läntisten maiden on ihmisoikeussopimusten vuoksi vaikea käännyttää pakolaisia rajalta. Venäjä hyödyntää tämän pehmeän kohdan pyrkien aiheuttamaan häiriötä ja eripuraa.

    Niin kutsuttu käännytyslaki on aiheuttanut laajaa keskustelua ihmisoikeuksien ja turvallisuuden näkökulmista, kumpaa tulisi painotta. Tämä on esimerkkinä kulttuuristen ja uskonnollisten välineiden käytöstä yhteiskuntien polarisoimiseksi.

    Äsken vietetty Mannerheimin 157. syntymäpäivä 4.6. muistuttaa hänen tunnuslauseestaan: ”Puhtain asein puhtaan asian puolesta.”

    Sotilaspapit vahvistavat Nato-maissa joukkojen henkistä kriisinkestävyyttä ja eettistä toimintakykyä. Missä on kuoleman todellisuus, siellä on myös kysymys Jumalasta ja elämän tarkoituksesta.

    Jotkut Raamatun kohdat ovat toimineet rohkaisijoina, kuten: Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa (Room 12:8).

    Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Keski-Lahden vs. kirkkoherra.

    Lisää aiheesta
    • Linnut ovat tänä keväänä tarvinneet erityisen paljon ihmisten apua ja ruokaa. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Historiallisen paljon lintuja vieraili tänä keväänä pihallani – kevät heijastaa Jumalan pyhyyttä

    • Ilman viljelijän työtä leivät eivät tule kaupan hyllyille.

      Maatalous | Monen katse yltää kaupan leipähyllyyn mutta ei kauemmas

    • Maanpuolustustahto on ollut tutkimuksissa korkealla tasolla, mutta silti monet ovat luistaneet reservistä Venäjäjän hyökättyä Ukrainaan.

      Yhteiskunta | Jämijärven lentoturmassa 10 vuotta sitten Hornet-lentäjä uhrasi henkensä, kun hän auttoi viimeisen pelastuneen ulos – teko kertoo asenteesta, jota nyt tarvitsemme

    • Helsingin keskustaan tuotiin näytille Ukrainan sodassa tuhottu venäläispanssarivaunun raato viime vuoden marraskuussa.

      Yhteiskunta | Riitaisina emme kestä vaikeita aikoja – jokaisen kansalaisen on hyvä ajatella osuuttaan turvallisuuden tekijänä

      Tilaajalle
    • Gazassa siviilien kriisi syvenee Israelin ilmapommitusten seurauksena.

      Historia ja perinne | Israelin ja Palestiinan konfliktissa rauhan mahdollisuus tuntuu olevan hyvin kaukana – silti kannattaa rukoilla

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Yhteiskunta | Asiantuntijalta: Noitavainoilla ja natsi-Saksan juutalaisvainoilla merkittäviä eroja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää