Historiallisen paljon lintuja vieraili tänä keväänä pihallani – kevät heijastaa Jumalan pyhyyttä

Talvi vaihtui kevääksi muutamassa viikossa. Elin täysillä mukana pohjoisen luonnon dramaattista näytelmää. Lumisade ja pakkanen yllättivät Suomeen palanneet muuttolinnut.

Vain pari kertaa vuosisadassa on satanut näin myöhään lunta. Äärisäät voivat olla merkkinä ilmastonmuutoksesta.

Varsinkin punarinnat ja västäräkit olivat kovilla lumen keskellä. Punarinta etsi suojaa läheisestä hevostallista. Myös muilta hevosharrastajilta tuli viestejä ja valokuvia punarinnoista hevosten pilttuissa. Linnut ovat tänä keväänä tarvinneet erityisesti ihmisten apua ja ruokaa.

Olen ruokkinut lintuja talvisin kolmisenkymmentä vuotta. Koskaan ennen ei pihassamme ole ollut niin paljon lintuja. Erityisesti viime viikkoina on ollut ruokinnalla paljon järripeippoja ja hemppoja tavallisempien punatulkkujen, tiaisten ja urpiaisten lisäksi.

Pari päivää sitten varpushaukka teki syöksyn ruokintapaikalle, mutta ei sillä kerralla saanut mitään.

Yhtä nopeasti kuin takatalvi saapui, se myös suli pois auringon lämmön ja leppeän kevätsään myötä. Tänään puhdistin mehiläispesien pohjat ja lisäsin uudet laatikot pesiin, joihin oli ehtinyt kuoriutua paljon nuoria mehiläisiä.

Lentoaukossa tungeksi työläisiä, monilla reisipussit täynnä keltaista siitepölyä. Mehiläisten lento merkitsee minulle kevään alkua.

Suomalaisten läheinen luontosuhde nostetaan perusteeksi milloin millekin erityispiirteellemme. Yhtä hyvin läheinen luontosuhde voi olla jo pikemminkin menneisyyttä.

Maanviljelyskulttuurissa elettiin tiiviisti mukana luonnon kiertokulussa. Säitä ja muita vuodentulon merkkejä seurattiin tarkasti, jotta osattiin ajoittaa vuodenkierron työt oikein. Säntilleen.

Pyhimyskalenteri ja sänttien eli pyhimysten merkit riimusauvassa olivat ohjeina kylvölle ja korjuulle. Näitä merkkipäiviä vietettiin, sillä laiminlyönnistä uskottiin koituvan huonoa onnea.

Läheinen luontosuhde merkitsee monille nykyisin mielen rauhoittumista ja virkistymistä. Työelämän stressaavuus ja kiire vaativat vastapainokseen hiljentymistä. Luonto sisältää monille uskonnollisia ulottuvuuksia; pyhyyttä, pysyvyyttä, Luojan ihmeiden ihmettelyä.

Luonnon uusiutuminen ja kasvu antavat toivoa elämän jatkumisesta tuhon voimien keskellä – tosin luonnon uusiutumisellakin on rajansa.

Eräässä asiassa suomalainen luontosuhde on tiivis: Kevään ihmeen seuraaminen, joka tulee ilmi Suvivirressä.

Kylmän talven jälkeen koittava kevät on merkki Jumalan rakkaudesta. Se voi toteutua myös ihmisessä, kun Jeesuksen rakkaus sulattaa jään: ”Sun rakkautes’ liekki, sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.”

Keväässä on nähty vertauskuva myös kuoleman jälkeisestä elämästä. ”Sen suven suloisuutta, toivossa katselen, kun kerran kaikki uutta, on maassa autuuden.” (Virsi 620).

Kirjoittaja on kenttäpiispa evp. ja Keski-Lahden vs. kirkkoherra.