

Maausko on monen viljelijän huulilla, vaikka sitä ei ole virallisesti määritelty. Moni viljelijä tietää kuitenkin maauskon tarkoituksen – ainakin kun katsoo MT:n keväällä tekemän kyselyn vastauksia.
"Maausko tarkoittaa sukupolvelta seuraavalle siirtyvän innokkaan asenteen elämistä todeksi kylvämällä keväällä siemenet peltoon. Siihen liittyy usko siihen, että kylvö kantaa satoa ja turvaa ruuan, lämmön ja muut elämän tarpeet”, sanoittaa eräs lukija.
Suomen kielestä löytyy sana maahenki, joka tarkoittaa kiintymystä maatalouteen ja maahan sekä halua toimia maaseudun hyväksi. Se tarkoittaa käytännössä samaa kuin maausko, kertoo suomen kielen sanojen merkitysten historiaan perehtynyt professori emerita Kaisa Häkkinen Turun yliopistosta.
”Maauskon alttari on pelto. Maausko on toivoa ja tulevaisuutta.” MT:n lukija
Maausko esiintyy kielessämme ensimmäistä kertaa vuonna 1911 Kainuun maakuntalaulussa Nälkämaan laulu. Moni muistaa kappaleen kansankoulun tunnilta ja kevätjuhlasta.
”Maakuntalaulut olivat tuohon aikaan hyvin suosittuja: niillä ilmaistiin omaa paikallista identiteettiä, juhlistettiin yhteisiä tilaisuuksia ja nostatettiin maakunnallista yhteishenkeä. Kainuun kohdalla tämä oli erityisen tärkeää, koska Kainuuta ei ollut hahmotettu samalla lailla historialliseksi maakunnaksi kuin monia muita maakuntia”, sanoo Häkkinen.
Kajaanin Maanviljelysseura valitsi säveltäjäksi Oskar Merikannon ja sanoittajaksi Ilmari Kiannon.
”Kiannon pitkää runoa ei kuitenkaan katsottu sopivaksi aivan sellaisenaan, vaan seuran aktiivit päättivät itse muokata laulua. Korjausta vaati etenkin säkeistö, joka Kiannon alkuperäisversiossa alkoi sanoilla Nosta rintaasi uskonto uus. Tainnuta taika ja vanhoillisuus.”
Kianto oli itse eronnut kirkosta, ja maanviljelysseuran väki epäili, että laulussa mainittu uusi uskonto tarkoittaisi ateismia. Tällainen jumalaton meno ei käynyt päinsä kristillisessä maassa. Niinpä keksittiin uusi sana maausko, jolla korvattiin runossa esiintynyt uskonto-sana, Häkkinen sanoo.
”Maausko sopi erinomaisesti maanviljelysseuran tavoitteisiin, koska sen voitiin ajatella tarkoittavan uskoa ja luottamusta maata ja maatalouselinkeinoa kohtaan. Siihen voitiin liittää myös ajatus maalaiskulttuurin kehittämisestä laajemminkin.”

Eräs lukija kuvailee, että maauskossa on mukana myös ripaus taikaa, ja ehkä korkeampaa voimaakin. Luonnonvoimaa ainakin.
”Maauskon alttari on pelto. Maausko on toivoa ja tulevaisuutta."
Vaikka maauskossa on sana usko, se ei ole historian aikana uskonnollisesti virittynyt, toteaa Häkkinen. Maahenki on sen sijaan lievästi kansantarujen ja uskomusten värittämä:
”Maahenki esiintyi ensimmäisen kerran 1898 Viipurin Sanomissa. Tekstissä kerrotaan kuun asukkaasta, joka tuli katsomaan, millaista maassa on. Kuun asukas keskusteli maapalloa edustavan maahengen kanssa.”

Mutta mitä maausko merkitsee nykypäivänä?
Talousjohtamisen erityisasiantuntija Juha Nivala ProAgrialta sanoo, että pelkkä maausko ei riitä enää maatalouden pyörittämiseen, vaan yritysjohtaminen vaatii vahvaa osaamista ja ammattitaitoa. Sukupuolenvaihdoksia ja velkajärjestelyitä työssään suunnitteleva Nivala on huomannut, että erityisesti luopujalla on toive jatkamisesta, mihin sisältyy maauskoa.
”Aikaisemmin luopuja saattoi pitää itsestään selvänä tilanpidon jatkamista. Mutta nykyisin myyjä on hyvin suopea sille ajatukselle, että tilalle ei löydy jatkajaa. Selvää muutosta on tapahtunut asenteissa.”
Tämä näkyy myös lukijan kuvauksessa:
”Maauskosta on tullut kaunis muisto, jota omalla kohdallani ei enää juuri ole. Ikä on alkanut painaa ja pienen perhetilan myynti on juuri käynnissä. Olen oppinut, että ajan myötä maausko muuttaa muotoaan ja voimaansa. Realiteetit tulevat väkisellä esiin ja maauskoa on ajateltava enemmän bisnes -menestyksen näkökulmasta kuin elämään ja työn tekoon kuuluvana asenteena.”
Entinen karjatilallinen kertoo, että Ukrainan sodan myötä hän päätyi vaimonsa kanssa siihen, että nyt on ”usko” loppu.
”Tukia leikataan ja tilamme sijaitsee semmoisella alueella, että on viisaampaa lopettaa koko maatalous. Kasvitilaksi tästä ei ole, koska itselleni ja koko kunnan alueella ei ole puinti- ja kuivauskalustoa. Miksi siis poikamme jatkaisi tilaa?”
”Kannattavuus ja bisnes tulee ja menee, mutta ruokaa tarvitaan aina.” MT:n lukija
Kannattavuuden horjuessa silti uskoakin riittää osalla viljelijöistä.
”Kannattavuus ja bisnes tulee ja menee, mutta ruokaa tarvitaan aina. Menneestä ei aina oteta opiksi”, painottaa eräs vastaaja.
Myös Nivala korostaa, että maauskon ei tarvitse loppua, vaikka yritystoiminta loppuisi. Syyllisyyttä ei pidä kantaa.
”Maausko ei ole äkkivaurastumisen reitti. Mutta kunhan maataloudesta saa kohtuullisen toimeentulon itselle ja perheelle, se riittää monelle.”