• ”Tarjoilija, tilasin punamullan kaurapuuroa kotimaisella voisilmällä”

    Aivan kuin keskusta istuisi ravintolassa pöydässä, johon on tarjoiltu väärä annos.
    Mielipide|Politiikka
    2.11.202207:45
    Kolumni
    Antti Kantola

    Vihreiden asemoiduttua osaksi vasemmistoa nykyisessä hallitusviisikossa on vain kaksi puoluetta, jotka on totuttu lukemaan porvarilliseen leiriin: keskusta ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue RKP.

    RKP tuntuu solahtaneen vasemmistovetoiseen hallitukseen mutkattomasti. Anna-Maja Henrikssonin johtama puolue liihottelee iloisena kuin leppäkerttu Strömsössä. Tai siltä ainakin vaikuttaa, ja mielikuva ratkaisee: niin on, jos siltä näyttää.

    Keskustan meno on ollut paljon apeampaa. Suorastaan ahdistunutta aika ajoin.

    Aivan kuin keskusta istuisi ravintolapöydässä, johon on tarjoiltu väärä annos. ”Tarjoilija, minä tilasin punamullan kaurapuuroa kotimaisella voisilmällä. Tämä pöperö on ihan jotakin muuta.”

    Kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa RKP:llä oli vain yksi tavoite: hallitukseen hinnalla millä hyvänsä.

    Tavoite oli kristallisoitunut nelivuotisjaksolla 2015–2019, jonka RKP lusi oppositiossa. Ikuiseksi hallituspuolueeksi tituleerattu poppoo jäi vallan kammarien ulkopuolelle, kun Juha Sipilä (kesk.) ei kelpuuttanut RKP:tä kokoonpanoonsa.

    Ruotsinkielisissä piireissä Sipilän pääministerikausi tunnetaan neljän vuoden painajaisena.

    RKP tiesi, mitä halusi keväällä 2019. Keskusta sen sijaan otti lukua ja hortoili jonkin aikaa sumussa. Eikä ihme: puolueen vaaleissa saama tälli oli karmea. Eduskuntaryhmä pieneni 18 kansanedustajalla.

    Yleisesti uumoiltiin, että puolue vetäytyy tupailtoihin Alkion tekstejä tutkimaan ja aatetta terävöittämään.

    ”Oppositio on suuntamme”, toistelivat keskustan kellokkaat aluksi. Yleisesti uumoiltiin, että puolue vetäytyy tupailtoihin Alkion tekstejä tutkimaan ja aatetta terävöittämään. Väärin uumoiltu. Hallitus kutsui sittenkin.

    Viime aikojen kannatuskyselyjen perusteella vaikuttaa, että keskusta valitsi väärin lähtiessään kansanrintamahallitukseen. Mielipidemittausten mukaan puolueen kannatus on nyt paljon alhaisempi kuin eduskuntavaaleissa 2019.

    ”Tuore kannatuskyselyn luku on 3,5 prosenttiyksikköä alempi kuin viime eduskuntavaaleissa, joka jo oli historiallisen huono”, totesi ministeri, politiikan tarkkailija, ex-keskustapoliitikko Seppo Kääriäinen MT:ssä 6.10.

    Kääriäinen kommentoi Ylen julkaisemaa tutkimusta, jossa keskustan kannatus oli 10,3 prosenttia.

    Jo keväällä 2019 oli ennustettavissa, että RKP:n hallituspolusta tulee paljon helpompi kuin keskustan taipaleesta. Ruotsinkieliset äänestäjät eivät hylkää puoluettaan.

    Anna-Maja Henriksson ja kumppanit voivat olla varmoja, että seuraavissakin eduskuntavaaleissa RKP saa noin kymmenen kansanedustajaa, vaikka meneillään olevan hallituskauden aikana tapahtuisi mitä tahansa. Ja vaalien jälkeen RKP on jälleen valmis hallitukseen.

    Keskustan tilanne on toinen. Perinteinen kannattajakunta kääntää peukalonsa nopeasti alas, jos puolueen saavutukset eivät tyydytä.

    Nyt näyttää, että keskustan yhteiselo vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa ei ole vakuuttanut maakuntien väkeä. Mutta toistaiseksi kyse on vain mielipidemittauksista.

    Puolueiden lopulliset kannatusluvut ovat tiedossa tasan viiden kuukauden kuluttua: eduskuntavaalit järjestetään 2.4.2023.

    Viisi kuukautta on pelottavan pitkä aika. Se riittää aivan mainiosti hallituksen kaatamiseenkin.

    Nyt ei kuitenkaan ole vaalitaktikoinnin aika. Nyt on aika kantaa hallitusvastuuta ja huolehtia isänmaan asioista mahdollisimman hyvin. Koskee jokaista puoluetta.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsalainen kansanpuolue on mukana sosiaalidemokraatti Sanna Marinin (keskellä) johtamassa hallituksessa, jonka oikeusministeri on RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (toinen oikealta). Henrikssonin oikealla puolella on vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo. Äärimmäisenä vasemmalla on vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson, jonka vieressä on keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni.

      Ruotsalaisen kansanpuolueen tavoitteista yksi menee ylitse muiden: "Hallituspaikka on RKP:lle välttämätön"

    • Madelene Lindqvist on RKP:n ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu Vöyriltä. Lindqvist on perhevapaalla, vaunuissa on hänen tyttärensä Agnes Häggblom. Perhevapaan jälkeen Lindqvist palaa toiminnanjohtajan työhönsä ruotsinkielisen Pohjanmaan maataloustuottajien liittoon.

      Oppositio on koettu, uudet näkökulmat on hankittu – "RKP:n pitää olla hallituksessa – nyt ja aina"

    • Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko tapasi toriväkeä Riihikoskella viime elokuussa.

      Politiikka | Keskustan galluptulos vetää Seppo Kääriäisen vakavaksi: ”Putoaminen alle 10 prosentin kannatukseen olisi jo olemassaolon kysymys”

    • Kommentti: Juha Sipilän hallituskausi oli RKP:lle kuin neljän vuoden painajaisuni

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    RKP
    suomen politiikka
    eduskuntavaalit 2023
    hallitusyhteistyö
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa