• Keskustan galluptulos vetää Seppo Kääriäisen vakavaksi: ”Putoaminen alle 10 prosentin kannatukseen olisi jo olemassaolon kysymys”

    Keskustan kannatus putosi 1,4 prosenttiyksikköä aiempaan mittaukseen verrattuna.
    Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko tapasi toriväkeä Riihikoskella viime elokuussa.
    Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko tapasi toriväkeä Riihikoskella viime elokuussa. Kuva: PasiLeino
    Uutiset|Politiikka
    6.10.202216:18
    Harri Kallio-Kurssi

    Keskustan kannatus on Ylen julkaiseman kannatustutkimuksen mukaan 10,3 prosenttia, edellä ovat kokoomus 24,2, SDP 19,3 ja perussuomalaiset 17,1 prosentin kannatuksellaan.

    Keskustan kannatus on pudonnut Ylen aiemmasta mittauksesta 1,4 prosenttiyksikköä. Perussuomalaisten kannatus oli lisääntynyt 0,9 prosenttiyksikköä aiemmasta, muiden puolueiden kannatusmuutokset olivat vähäisiä.

    Politiikan tarkkailija, ex-keskustapoliitikko Seppo Kääriäinen luonnehtii keskustan kannatuskehitystä osaksi jatkuvaa aaltoliikettä. Tällä kertaa luku viittaa pohjakosketukseen.

    ”Tuore kannatuskyselyn luku on 3,5 prosenttiyksikköä alempi kuin viime eduskuntavaaleissa, joka jo oli historiallisen huono.”

    ”Ilman minkäänlaista tunnelatausta voi sanoa, että tämä tulos on keskustalle erittäin vakava ja haasteellinen tilanne. Mutta mikä on puoluejärjestelmässä pysyväistä? Ei mikään”, hän huomauttaa.

    Kääriäisen mukaan kaikki on aina mahdollista.

    ”Keskustassa ei silti ole varaa nostatella toiveajattelua siitä, että kyllä tämä tästä paranee kunhan vaalit tulee. Ei mikään puolue voi niin lähestyä vaaleja.”

    Tavoitteena täytyy keskustalla olla nousta tästä 10,3 prosentin gallup-noteerauksesta ja viime eduskuntavaalien 13,8 prosentin tuloksesta 15 prosenttiin.

    ”15 prosenttia siksi, että keskusta pysyisi neljän viiden varteenotettavien puolueen joukossa. Putoaminen alle 10 prosentin kannatukseen olisi jo olemassaolon kysymys.”

    Jos vaalitulos olisi kymmenen prosentin luokkaa, se vaatisi Kääriäisen mukaan ”vakavaa, rehellistä ja syyttelemätöntä itsetutkiskelua siitä, miten 15 vuoden kehitys on johtanut tähän”.

    "Ennen muuta puolueen pitäisi miettiä millä strategialle se lähtee rakentamaan uutta nousua ja olemaan vaihtoehto vasemmistolle, oikeistolle ja perussuomalaisille.”

    Seppo Kääriäinen suhtautuu yksittäisiin kannatusmittauksiin kylmäpäisen rauhallisesti.
    Seppo Kääriäinen suhtautuu yksittäisiin kannatusmittauksiin kylmäpäisen rauhallisesti. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Putoaminen alle 10 prosentin kannatukseen olisi jo olemassaolon kysymys.”

    Tilastotieteeseen ja mielipidetutkimuksiin aikoinaan perehtynyt Kääriäinen kertoo suhtautuvansa gallupeihin kylmäpäisesti, lähdekriittistä mieltäkään unohtamatta.

    ”Yksittäinen mielipidemittaus ei oikeastaan edusta mitään, pitää tarkastella pitkäaikaista trendiä ja varsinkin mittausta suhteessa edellisiin eduskuntavaalien tulokseen. Sitä on syytä tarkkailla.”

    Mielipidetutkimus mittaa Kääriäisen mukaan ihmisten sen hetkistä mielialaa ja suhtautumistapaa.

    ”Niillä tehdään myös politiikkaa. Liian suurta arvoa mielipidetutkimuksille ei pidä antaa.”

    Toisaalta niistä riittää pureksittavaa puolueille toiminnan kehittämisessä.

    ”Politiikan tekemisen ja strategisen suunnittelemisen kannalta mielipidekyselyillä on iso merkitys heti vaalitulosten julkistamisen jälkeen”, Kääriäinen sanoo, ilman että haluaa neuvoa mitään puoluetta sen toimissa.

    Kääriäinen sanoo Suomessa vallinneen jo vuosia asetelman, jossa on neljä suurta puoluetta.

    Viime vuosina on yleistynyt kolmen suuren puolueen asetelma, johon kuuluvat hänen mukaansa ”ainakin mielipidetutkimusten mukaan kokoomus, SDP ja perussuomalaiset”.

    "Meillä on nyt jo kova kilpailu siitä, mitkä puolueet kansan mielestä kolmen suuren asetelmaan kuuluvat”, Kääriäinen sanoo.

    Hänen mukaansa tähän asetelmaan kuuluu myös hallitusta muodostettaessa tietty kuvio.

    ”Se on se, että näistä kolmesta suurimmasta puolueesta kaksi muodostaa hallituksen ja yksi jää ulkopuolelle pääoppositiopuolueeksi.”

    Marinin hallituskaudella pääoppositiopuolue on ollut kokoomus.

    Ylen kannatusmittauksen virhemarginaali on 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa. Kyselyyn vastasi yli 1 800 suomalaista.

    Lisää aiheesta
    • Sanna Marinin ja Li Anderssonin henkilökohtainen suosio ylittää oman puolueen kannatusluvut. Petteri Orpo on hänkin nosteessa mutta ei vetoa yhtä paljon yli puoluerajojen.

      MT-gallup: Sanna Marin on onnistunein puoluejohtaja, mutta todellinen yllättäjä löytyy pienpuolueista

    • Presidentti Sauli Niinistö ihmettelee, miksi hänen edeltäjänsä, presidentti Tarja Halosen korkeita kannatuslukuja ei pidetty ongelmana.

      Politiikka ja talous | Presidentti Niinistö torjuu suomettumissyytteitä ja kuittaa myös tutkijoille, jotka kantavat huolta presidentin liian suuresta suosiosta

    • Katri Makkonen on tehnyt monia politiikkaan liittyviä töitä.

      Politiikka ja talous | A-studiosta tuttu Katri Makkonen Saarikon erityisavustajaksi – ei aio asettua ehdolle eduskuntavaaleihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa