• Lukijalta: Korvaako Melakin kaikkea muuta paitsi sattuneen vahingon

    ”Kaaduin taimikonhoitotyössä ja sain kovan iskun kivestä polvilumpioon ja sahan putkesta kylkiluihin”, kirjoittaa Seppo Laitamaa. Hän kertoo saaneena korvausta vain lääkärin vastaanotto- ja toimistomaksuista, ei varsinaisesta hoidosta.
    Metsätöissä. Kuvituskuva, kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen.
    Metsätöissä. Kuvituskuva, kuvan henkilö ei liity kirjoitukseen. Kuva: Tommi Hakala
    Mielipide|Yhteiskunta
    4.11.202518:30
    Lukijalta
    Seppo Laitamaa

    Kansan suussa kulkevan sanonnan mukaan ”vakuutus korvaa kaiken muun paitsi sattuneen vahingon”. Kokemukseni mukaan tämä on joidenkin yhtiöiden kohdalla lähellä totuutta. Onko Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela samanlainen?

    Mela saa vuosittain noin 800 miljoonaa valtion tukea, joten uskoin Melan tapaturmavakuutuksen korvaavan tapaturmasta aiheutuneet hoitokulut, niin kuin se lupaa. Toisin kävi.

    Olen yli 70 vuoden ikään päästyäni tottunut menemään hoitoon vain todellisen tarpeen tullen.

    Kaaduin taimikonhoitotyössä ja sain kovan iskun kivestä polvilumpioon ja sahan putkesta kylkiluihin. Kylkivamma menee tunnetusti ajan kanssa ohi ja samaa uskoin polvenkin kohdalla. Siksi sinnittelin kipuineni työssäni, kunnes noin kuukauden kuluttua polvilumpiooni kertyi nestettä.

    Lääkäri poisti verisen nesteen ja pani uusimisen ehkäisemiseksi kortisonia polvilumpion limapussiin.

    Kylläpä ovat asiantuntijat Helsingissä hyviä, kun tietävät näinkin kaukaa asian paremmin kuin hoitava lääkärini

    Melan mukaan sairaanhoitoa oli vain lääkärin vastaanotto- ja toimistomaksut, noin 190 euroa. Varsinaisen hoidon osalta sain 28 euron laskun, koska Mela ei ollut suostunut sitä maksamaan.

    Melan kristallipalloon oli tuijotettu Helsingissä ja todettu, että vammani ei olekaan työtapaturma. Kylläpä ovat asiantuntijat Helsingissä hyviä, kun tietävät näinkin kaukaa asian paremmin kuin hoitava lääkärini. 800 miljoonalla se ehkä onkin mahdollista, en tosin ole siitä varma.

    Onneksi työtapaturma sattui minulle, koska olen omatoimisesti hoitanut metsiäni ja saanut ne jopa jotain tuottamaankin. Työtapaturmia tuskin sattuu niille hyväpalkkaisille etämetsänomistajille, jotka saavat valtiolta melkoisen subvention eläkkeeseensä jopa kymmeniksi tuhansiksi ilmoittamistaan työtuloista. Kaiken lisäksi he voivat vähentää eläkemaksunsa ansiotuloista. Minä taas saan raivaustyöstäni paitsi mielihyvää myös hyötyliikuntaa.

    Jäin miettimään, korvaako Melakin kaikkea muuta paitsi sattuneen vahingon.

    Seppo Laitamaa

    varatuomari, metsänomistaja

    Tornio

    Lisää aiheesta
    • Maatalousyrittäjän työ on yksi tapaturma-altteimmista ammateista. Tässä yksi tärkeä syy, miksi vakuutusturvasta ei kannata tinkiä.

      Maatalousyrittäjät | Maatalousyrittäjälle myytiin Aktian vakuutusta kyseenalaisin keinoin

      Tilaajalle
    • Metsänomistajan kannattaa varautua vahinkoihin niin tapaturma- kuin kuin henki­vakuutuksellakin.

      Kodin talous | Turvaa tulevaisuutesi ‒ Aarre kokosi vinkit metsänomistajan vakuutuksiin

      Tilaajalle
    • Eläkejärjestelmä on turvallisempi ratkaisu kuin vastaavan summan sijoittaminen omin neuvoin, kirjoittaa Melan toimitusjohtaja. ”Tosipaikan tullen omat säästöt saattavat huveta hyvinkin nopeasti.”

      Yhteiskunta | Yliö: Eläke on enemmän kuin vanhuuden turva – se on vahva osa sosiaaliturvamme kokonaisuutta

    Artikkelin aiheet
    Melan korvaukset
    tapaturmavakuutus
    maatalousyrittäjät
    työtapaturma
    metsänomistus
  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.

    Lähetä mielipidekirjoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Politiikka | Lukijalta: Nykyhallituksen lupaukset testataan polttoainekriisissä

    • 2

      Lihantuotanto | Lukijalta: Nautojen kunnianpalautus alkamassa – Jääkö käänne Suomessa vain puheiden tasolle?

    • 3

      Politiikka | Lukijalta: Asuinpaikka ei saa ratkaista oikeutta sosiaali- ja terveyspalveluihin

    • 4

      Siivekkäiden sanomaa

    • 5

      Maanviljelysneuvos Westermarck oli edelläkävijä

    • 6

      Talous | Asiantuntijalta: Hitaasti muuttuva tuotanto kohtaa nopeasti muuttuvat markkinat

    • 7

      Rypsiöljyn käyttö polttoaineena maatilalla kannattaa

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle