EU:n tukileikkuri voi nostaa viljan hintaa — Mutta päätyykö euro viljelijälle?

EU:n maatalouspolitiikka saattaa olla murroksessa varsinkin suorien tulotukien osalta. Toistaiseksi keskusteluista ei ole tullut ilmi, mitä suorien tukien leikkaaminen tarkoittaisi markkinahinnoille.

EU:n kauden 2028—2034 budjetiksi on arvioitu 2 000 miljardia euroa, josta maataloudelle on varattu vähintään 300 miljardia eli 15–18 prosenttia. Tämä olisi suhteellisesti EU-historian pienin maatalousbudjetti.

Ensinnäkin tukien vähentymisen johdosta maataloustuotteiden markkinahinnat voisivat nousta.

Suorat tuet tarjoavat edullisesti tärkeää hyödykettä, kuten viljaa. Maksamalla tukea viljelijöille, tuotanto lisääntyy eli tuotantokäyrä siirtyy oikealle ja hinta laskee, jolloin teollisuus pystyy ostamaan viljaa halvemmalla.

Täten viljelijän osuus lopputuotteesta, kuten leivästä on myös pienempi, sillä viljelijä on saanut osan tuloistaan yhteiskunnalta kerättyinä veroeuroina. Tuet poistamalla kuluttajan leivän markkinahinta nousisi, sillä viljelijät eivät tulisi toimeen enää vanhalla pienellä tuottajahinnalla.

Ruoka on välttämättömyyshyödyke eli on perusteltua, että siitä tehdään halpaa, jotta kaikilla on siihen varaa.

On toisinaan spekuloitu, että suorat tuet valuvat ruokaketjussa teollisuudelle tai maatalouskaupalle. Ketjun toimijoilla on tiedossa, että varma tuki kilahtaa maatalousyrittäjän tilille.

Markkinavoiman avulla toimijat voivat syödä maatalouden tuotot maksamalla huonoa markkinahintaa tai tarjoamalla kalliita lannoitteita. Kannattamaton tuotanto ajan mittaan vähenee, kunnes siitä on alijäämää ja lopulta hinnat nousevat, kuten jauhelihan kohdalla on nyt todistettu.

Tukien leikkaus voisi pakottaa tuottajahintoja nousemaan. Viljelijöiden olisi täten mahdollista saada tulot enenevissä määrin markkinoilta.

Toiseksi, pellon hinnat voivat myös laskea, kun vuokrien minimitasot laskisivat.

Suomessa ainakin C-alueella, perustulotuki ja luonnonhaittakorvaus asettavat vuokratason minimin. Vaikka tukien pohjimmainen tarkoitus on tasata aluekohtaisia kasvukausieroja, tuet luovat pellolle vaihtoehtoiskustannuksen. Täten tietyillä alueilla on mahdollista saada jopa 500 euron hehtaarikohtaista kassavirtaa hyvin maltillisella vaivalla.

Olisi on silkkaa tyhmyyttä luopua näin varmasta kassavirrasta ja myydä peltoja tiloille, jotka niitä tarvitsevat aktiiviseen ruoantuotantoon. Toki useimmat maanomistajat tiedostavat tämän moraalisen ristiriidan.

Lopuksi on vielä todettava, että on vaikea positio edustaa viljelijöitä, jossa aktiiviset ja investointikyvykkäät, kannattavat tilat mahdollisesti hyötyisivät odotetusta muutoksesta, kun taas toisen mokoman omaisuuden arvostus todennäköisesti laskisi.

Panoksena on myös halpojen maataloustuotteiden hintojen lisäksi Suomen maatalouden kilpailukyky.

Itse ei tarvitse asiasta päättää onneksi. Tsemppiä päättäjille!