• Rahastosijoittajat haalivat isoja metsätiloja – odottavat tuottoja hiilidioksidin sidonnasta

    Metsäsijoittamisessa ollaan uuden ajan kynnyksellä, koska perinteisen ansaintamallin lisäksi metsistä on saatavissa tuottoja hiilidioksidin kompensaatiokorvauksista. Myös vastuullisuuden merkitys on sijoittajien sijoituspäätöksissä nousussa.
    Evlin salkunhoitajan Roger Naylorin mielestä suomalaisiin metsärahastoihin sijoittaminen on ongelmallista, koska niiden laajentaminen on aina vain työläämpää, rahastojen pitää etsiä pienempiä tiloja yksi kerrallaan.
    Evlin salkunhoitajan Roger Naylorin mielestä suomalaisiin metsärahastoihin sijoittaminen on ongelmallista, koska niiden laajentaminen on aina vain työläämpää, rahastojen pitää etsiä pienempiä tiloja yksi kerrallaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Pääkirjoitus|Metsä
    17.7.202405:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Puulla on nyt kysyntää ja kauppa käy kiivaana. Kysyntää vauhdittaa muun muassa selluloosa­markkinoiden kova kysyntä ja sitä myöten nousseet hinnat. Sellun hinta on nyt Euroopassa korkeimmillaan kymmeneen vuoteen. Oman lisänsä puun kysyntään tuo energiapuun tarve. Metsäenergian tarvetta lisää tuonnin ja turpeen polton vähentyminen.

    Puun kysyntä ja nousseet hinnat heijastuvat myös metsätilojen hintoihin. Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan metsätilojen nimellishinta oli viime vuonna korkein neljäänkymmeneen vuoteen. (MT 3.7.).

    Viime vuosina metsärahastot ovat olleet ostotakki päällä. Viime vuonna tilanne muuttui korkojen nousun seurauksena. Suomen Sijoitusmetsien perustajaosakkaan Mika Venhon mukaan pahimmillaan tai parhaimmillaan institutionaaliset sijoittajat ostivat euromääräisesti mitattuna 60 prosenttia metsäkiinteistöistä, mutta viime vuonna niiden osuus putosi 20 prosenttiin (MT 10.4.). Sijoitusrahastojen osuus kauppojen lukumääristä oli pienempi, mutta ostetut tilat olivat suurempia.

    Metsärahastojen arvioidaan palaavan markkinoille, kun korkotaso laskee. Kiinnostusta lisää arvonnousun ja puunmyyntitulojen rinnalle nousevat uudet ansaintamahdollisuudet. Varainhoitotalo Evlin salkunhoitajan Roger Naylorin mielestä metsätaloudessa on menossa hieno vaihe, koska metsän kestävyysarvot on tunnustettu. (MT 12.7.)

    On tärkeää, että hiilen kompensaatiokaupasta mahdollisesti tulevat korvaukset jäävät Suomeen.

    Metsäteollisuudella on Pohjois-Amerikassa tehdyn tutkimuksen mukaan tekemistä vastuullisuuteen liittyvissä mielikuvissa. Tutkimuksen mukaan 76 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että puu on uusiutuvin materiaali betoniin ja teräkseen verrattuna, mutta vain 15 prosenttia piti metsäteollisuutta ympäristövastuullisena.

    Metsäsijoittamisessa ollaan Naylorin mielestä uuden ajan kynnyksellä, koska perinteisen ansaintamallin lisäksi metsistä on saatavissa tuottoja hiilidioksidin kompensaatiokorvauksista. Myös vastuullisuuden merkitys on sijoittajien sijoituspäätöksissä nousussa.

    Naylorin arvion mukaan kompensaatio­kaupalla sijoittaja voi saada metsäomistuksestaan kahdesta kolmeen prosenttia lisätuottoa. Evlin avoinna oleva metsä­rahasto painottaa lopuissa sijoituksissaan kompensaatiomahdollisuutta.

    Päästöjen kompensointi kiinnostaa myös yrityksiä, jotka haluavat metsäsijoituksillaan kompensoida hiilidioksidipäästöjään. Näin on tehnyt muun muassa Ikea, jonka suurimman omistajan sijoitusyhtiö osti helmikuussa Dasos Capitalilta yhteensä 24 000 hehtaaria metsää Suomesta, Virosta ja Latviasta.

    Evlin metsärahasto suosii ulkomaisia metsärahastosijoituksia muun muassa Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Yhdysvaltojen metsät ovat tuottaneet sijoittajille 30 viime vuoden aikana kahdeksan prosentin tuoton vuosittain.

    Evlin metsärahastot ovat rahastojen rahastoja ja niiden kautta pääsee osaksi miljardi­luokan metsärahastoihin, joiden minimisijoitus voi olla esimerkiksi 10 miljoonaa euroa.

    Suomea suojaa ainakin osaksi suurilta sijoittajilta 600 000 metsänomistajaa ja pienet tilakoot. Naylorin mielestä suomalaisiin metsärahastoihin sijoittaminen on ongelmallista, koska niiden laajentaminen on aina vain työläämpää. Isoja metsä­kokonaisuuksia on harvemmin tarjolla ja rahastojen pitää etsiä pienempiä tiloja yksi kerrallaan.

    Suomen kansantalouden kannalta on olennaista, että metsät pysyisivät suomalaisessa omistuksessa. Ulkomaisessa omistuksessa myös verotulot siirtyvät ulkomaille. On myös tärkeää, että hiilen kompensaatiokaupasta mahdollisesti tulevat korvaukset jäävät Suomeen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa