• Urea ei ole maataloudessa torjunta-aine

    Komissiolta puuttunutta ymmärrystä ei löytynyt ympäristövaliokunnastakaan. Urea lasketaan edelleen valiokunnan esityksessä maatalouden torjunta-aineeksi.
    Hakkuiden yhteydessä kantoja käsitellään juurikäävän torjumiseksi esimerkiksi urealla.
    Hakkuiden yhteydessä kantoja käsitellään juurikäävän torjumiseksi esimerkiksi urealla. Kuva: Markku Vuorikari
    Pääkirjoitus|Maatalous
    1.11.202306:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU-komissio julkaisi viime vuoden kesäkuussa asetusesityksen torjunta-aineiden käytön puolittamisesta maataloudessa vuoteen 2030 mennessä. Vaarallisimpien aineiden käyttöä olisi vähennettävä 65 prosenttia. Vähennys lasketaan vuoden 2013–2017 keskimääräisestä torjunta-aineiden käytöstä. Viime viikolla EU-parlamentin ympäristövaliokunta muodosti esitykseen oman kantansa. Se on pohjana koko parlamentin käsittelyssä marraskuun lopulla. (MT 27.10.)

    Tavoite on hyvä, mutta siinä on sama vika kuin monessa EU:n esityksessä ja päätöksessä. Siinä ei oteta huomioon todellista tilannetta eri maissa. Esimerkiksi Suomessa käytetään peltoviljelyssä torjunta-aineita moniin muihin EU-maihin verrattuna erittäin vähän.

    Toivottavasti biologia voittaa ideologian.

    Oudoin ongelma liittyy ureaan, jota käytetään metsissä juurikäävän torjuntaan. Komission esityksessä tämä metsissä käytettävä urea laskettiin maataloudessa käytettäväksi torjunta-aineeksi. Suomesta on yritetty kertoa komissiolle, ettei kantokäsittelyssä käytettävä urea ole maatalouden torjunta-aine.

    EU-parlamentin ympäristövaliokunnan pääneuvottelijan, itävaltalaisen vihreän Sarah Wienerin mielestä komission esitys oli Suomen kannalta epäoikeudenmukainen verrattuna muihin jäsenmaihin (MT 18.11.2022). Komissiolta puuttunutta ymmärrystä ei löytynyt ympäristövaliokunnastakaan. Urea lasketaan edelleen valiokunnan esityksessä maatalouden torjunta-aineeksi.

    Urealla on todella iso laskennallinen merkitys. Sen osuus on 75 prosenttia kaikista Suomessa käytettävistä torjunta-aineista. Ureaa kyllä käytetään peltoviljelyssä, mutta pellolla se on typpilannoite. Komission määritelmän mukaan sellainen kemiallinen torjunta-aine, joka on identtinen biologisen aineen kanssa, voidaan jättää vähennystavoitteen ulkopuolelle. Määritelmän mukaan urea voi vielä jäädä laskelmista pois. Toivottavasti biologia voittaa ideologian.

    Vaikka urea jäisi laskuista pois, ongelmia esitykseen jää. Esimerkiksi erityisen herkillä alueilla torjunta-aineita ei saisi käyttää lainkaan. Epäilemättä tällaisiksi luokiteltavia alueita Suomesta löytyy.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen