Suomalaisia johdetaan edestä, ja paras tapa on näyttää esimerkkiä omalla toiminnallaan.
Näihin perisuomalaisiin malleihin lienee nojannut myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö halunsa alentaa omaa palkkiotaan viranhoidosta. Joka tapauksessa Niinistön toiminta vie puheet säästötarpeista ja talouskurista uudelle, käytännön tasolle.
Niinistö haluaa leikata presidentille maksettavaa verovapaata palkkiota lähes neljänneksellä, 126 000 euroon vuodessa. Taso vastaa palkkiota vuonna 2006. Niinistön peruste on se, että myös kansantalous on vajonnut Suomessa kuuden vuoden takaiselle tasolle.
Presidentti Niinistön ensimmäinen uudenvuoden puhe oli ennen kaikkea vahva talouspuhe. Se herätteli suomalaisia kantamaan vastuuta itsestään ja lähimmäisistään edessä olevina vaikeina aikoina.
Erityisesti Niinistö korosti huoltaan kansakunnan yhtenäisyydestä, jota itsekkyys ja suoranainen ahneus uhkaavat murentaa. Viestistä sai varmasti jokainen osansa, mutta se lienee suunnattu ensisijaisesti hyvätuloisten eliitille.
Suomessa politiikan huipputehtävistä maksettuja palkkoja ei voi pitää kohtuuttomina. Niin presidentti kuin pääministerikin jäävät vuosipalkoillaan suuryritysten ja pienempienkin johtajien kuukausiansioista.
Kun talouden ongelmat ja julkisen talouden säästötarpeet ovat suuria, on kuitenkin poliitikkojen tehtävä näyttää esimerkkiä. Niinistön esimerkki on tässä asiassa tärkeä. Se palauttaa sopivasti mieliin myös hallituksen aiemman päätöksen ministeripalkkioiden alentamisesta.
Nähtäväksi jää, kuinka vahvana Niinistön viesti tavoittaa yritysjohtajien eliitin. Myös yritysten ja niiden johdon toiminnalla on suuri merkitys siihen, kuinka tavallinen kansa vaikeiden aikojen tuomiin muutoksiin suhtautuu.
Vuotta 2012 leimasivat yt-neuvottelut, laajat irtisanomiset sekä tuotantoyksiköiden sulkemiset. Ne eivät hillinneet monenkaan tuotantoaan saneeranneen yrityksen ylimmän johdon bonuksia tai tuntuvia palkankorotuksia.
Palkkakärkeä edustavat johtajat maksavat tietysti myös paljon veroja. Muun yhteisön moraalikato voi silti tulla yhteiskunnalle kalliimmaksi.
Oma lukunsa ovat niin kutsutusta verosuunnittelusta kiinni jääneet yritykset. Jopa verovaroilla rahoitettavia palveluja tuottavista yrityksistä osa kierrätti tuloksensa ja omistajilleen maksamat osingot veroparatiiseihin, Suomen verottajan ulottumattomiin.
Politiikan ja talouden eliitin lisäksi Niinistön viime päivien toimet ovat suunnattu viestiksi työmarkkinaosapuolille. Tätä edustavat sekä puhe yhteisvastuusta että aloite oman palkkion leikkaamiseksi.
Yleistä palkka-alea ei voi pitää todennäköisenä – ei ehkä viisaanakaan – mutta sopu ja maltti palvelisivat parhaiten suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukykyä.
Julkisen talouden tasapaino vaatii hallitukselta edelleen toimia, jotka tuntuvat tavallisen kansalaisenkin kukkarossa. Tässä suhteessa presidentti antaa tuulensuojaa hallitukselle ja tasoittaa sen tietä tulevissa säästöpäätöksissä.
Puhemiesaikanaan Niinistön askeettiset mieltymykset herättivät tuohtumusta poliitikkotovereissa – etenkin kun tällä oli tapana letkautella muiden tuhlailusta medialle. Kamreerimainen taloudenpito oli kuitenkin yksi niistä Niinistön tavaramerkeistä, jotka takasivat hänelle kestävän kansansuosion.
Presidentin valtaoikeuksien karsiminen on jättänyt viranhaltijalle kotimaan politiikassa lähinnä arvojohtajan roolin. Arvojohtajan valtaoikeudet Niinistö tuntuu ottavan käyttöön täysimääräisinä.