Ukrainaa on tuettava entistä väkevämmin sekä taloudellisesti että sotilaallisesti, mutta se yksin ei enää riitä

EU-komission pelisilmä näyttää taas pettävän. Kasvavien talousvaikeuksien kanssa painivilta jäsenmailta yritetään kutittaa kyseenalaisin keinoin lisää rahaa yhteiseen budjettiin.

Ukrainalle suunniteltu taloudellinen lisätuki on pyöritelty osaksi 86 miljardin euron pakettia, jolla pyritään tukkimaan EU:n yhteisen budjettin rahareikiä. Edelleen enemmistö EU-maista pitää Ukrainan tukemista tärkeänä. Tätä hyvää tahtoa komissio tuntuu nyt käyttävän hyväkseen.

Päätökset Ukrainan tarvitsemista miljardeista uhkaavat viivästyä, koska monet Ukraina-tukia puoltavat EU:n jäsenmaat vastustavat vuosille 2021-2027 määritellyn budjettiraamin venyttämistä. Alustavien arvioiden mukaan Suomen EU-maksut voisivat nousta vuoden 2024 noin 2,3 miljardista jopa 3,4 miljardiin vuonna 2027.

Komissio ehdottaa, että Ukrainan aseapuun jyvitetään 20 miljardia ja budjetin paikkaamiseen 66 miljardia. Merkittävä osa tästä 66 miljardistakin on kuitenkin Ukrainan nopeasti kasvavan rahoitusvajeen kattamista. Muita menoeriä ovat muiden muassa elvytysrahastoa varten otettujen lainojen kasvaneet korkokulut ja lisääntynyt maahanmuutto.

Ukraina-tukien maksamista hidastava EU:n rahariita tulee pahaan aikaan. Ukrainan vastahyökkäys etenee toivottua hitaammin. Usko siihen, että ukrainalaiset pääsevät sodassa ratkaisevasti niskan päälle hiipuu sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa.

Tämä on juuri sitä Ukrainaa tukevan lännen taisteluväsymystä, jonka varaan Venäjän presidentti Vladimir Putin strategiaansa pitkästä näännytyssodasta rakentaa.

Putin laskee, että mitä enemmän Ukrainan sotakone tukijoiden pihistelyn vuoksi hyytyy, sitä todennäköisempää on, että Venäjä pystyy pitämään merkittävän osan Ukrainalta valloittamistaan alueista. Eikä Kremlin diktaattori välttämättä laske täysin väärin.

Donald Trumpin nousu uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi ensi vuoden vaaleissa olisi erävoitto Putinille. Trump on antanut ymmärtää, että hän lopettaisi sodan nopeasti.

Trumpilainen loppuratkaisu olisi mitä ilmeisimmin juuri sellainen, mitä Putin toivoo. Ukraina ei saisi valloitettuja alueitaan takaisin. Vuonna 2014 Krimin miehityksestä alkanut jäätynyt konflikti jatkuisi, mutta olisi paljon laajempi ja räjähdysherkempi.

Putin ei kansainvälisen pidätysmääräyksen vuoksi osallistunut nousevien talouksien BRICS-ryhmän kokoukseen Etelä-Afrikassa. Venäjän johtajan ei silti selvästikään tarvitse pelätä, että entistä Kiina-vetoisemmaksi muuttuva ryhmä kallistuisi merkittävästi enemmän Ukrainan puolelle, kun sotaan haetaan neuvotteluratkaisua.

Kaikki tämä on karvasta kalkkia Ukrainalle ja sen tukijoille. Juuri siksi Venäjän eristämistä ja heikentämistä sekä toisaalta Ukrainan tukemista niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin pitää jatkaa entistä väkevämmin.

Se ei kuitenkaan välttämättä riitä. USA:n, EU:n ja Ukrainan on määriteltävä realistinen tavoite sodalle, jota ukrainalaiset käyvät Putinin hyökkäysarmeijaa vastaan. Samaan aikaan on tasoitettava aktiivisesti tietä neuvotteluratkaisulle, joka on Ukrainan kannalta mahdollisimman oikeudenmukainen.

Vain realistisella tavoitteenasettelulla voidaan estää Venäjän johtajan pakkomielteeksi muuttuneen sodan pitkittyminen, joka tarkoittaa raskaita menetyksiä erityisesti Ukrainalle, mutta myös sen tukijoille.

Vaikein kysymys tavoitteenasettelussa liittyy Venäjän valloittamiin alueisiin. USA ja EU pyrkivät välttämään viimeiseen asti mestaroimista tässä asiassa ja hyvä niin. Neuvotteluratkaisun pohjustaminen taas on käytännössä lähes mahdotonta niin kauan kun Venäjän puolella ratkaisun avaimet ovat Putinin käsissä.