
Tanskan ja Hollannin päätös toimittaa yhdysvaltalaisvalmisteisia F-16-hävittäjiä Ukrainan ilmavoimille on merkittävä. Näin siitä huolimatta, vaikka koneet saadaan mukaan tositoimiin vasta ensi vuoden alussa.
Päätös osoittaa, että Yhdysvaltain johtama liittouma on valmis tukemaan Ukrainaa vielä pitkään. Samalla se kuitenkin vahvistaa käsitystä, jonka mukaan edessä on Venäjän presidentti Vladimir Putinin toivoma pitkä näännytyssota ilman selkeää loppuratkaisua.
Ukraina tarvitsee välttämättä ja nopeasti lisää aseapua. Nimenomaan läntiset hävittäjät ovat jo pitkään olleet presidentti Volodymyr Zelenskyin ja hänen esikuntansa toivomuslistan kärjessä.
On selvää, että Zelenskyi korostaa hävittäjien ratkaisevaa merkitystä, kun Venäjän joukkoja yritetään vastahyökkäyksellä ajaa pois valloitetuilta alueilta. Lännessä perustelujen painopiste saattaa olla jo muuttumassa.
Erityisesti Yhdysvalloissa on yhä enemmän niitä, jotka eivät enää jaksa uskoa Ukrainan vastahyökkäyksen tuottavan tulosta. Silti presidentti Joe Bidenin hallinto on antanut liittolaisille luvan toimittaa ukrainalaisille F-16 koneita.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoitti jo heinäkuun puolivälissä, että Moskova tulkitsee F-16-hävittäjät Ukrainassa lännen ydinaseuhkaksi, koska koneet kykenevät kantamaan ydinohjuksia. Sekään ei jarruttanut Bidenia, vaikka Yhdysvalloissa ja muissa suurissa Nato-maissa on koko ajan tähdennetty, että sodan laajenemista Venäjän ja Nato-maiden väliseksi ydinasekonfliktiksi pitää välttää.
Myös sitä on korostettu, ettei Ukraina saa tehdä lännen aseilla iskuja Venäjän maaperälle. Nimenomaan F-16-hävittäjillä Ukraina kykenee jatkossa tällaisiin operaatioihin.
Erityisesti Saksassa on jarruteltu asejärjestelmien toimittamista siksi, että ne lisäävät riskiä sodan laajenemisesta. Saksalaiset sotilasasiantuntijat ovat puolestaan muistuttaneet, että samaan aikaan, kun riskiä sodan laajenemisesta minimoidaan, todennäköisyys sen pitkittymisestä kasvaa.
Sodan pitkittyminen sataa ennen muuta Putinin laariin. Venäjän johtaja laskee, että ukrainalaisten ja Ukrainaa tukevan lännen taistelukestävyys hiipuu nopeammin kuin venäläisten.
Samaan aikaan, kun lännessä usko Ukrainan vastahyökkäyksen onnistumiseen hiipuu, asiantuntijat korostavat, ettei myöskään Venäjän armeija kykene aloittamaan uutta suurhyökkäystä Ukrainan vastarinnan nitistämiseksi.
Yhdysvaltalainen ajatushautomo ISW:n arvioi, että Venäjä valmistautuu sodan ”voittamisen” sijaan yhä enemmän pitkään jäätyneeseen konfliktiin. Se olisi alueellisesti paljon laajempi ja samalla paljon räjähdysherkempi kuin Itä-Ukrainan tilanne vuoden 2014 Krimin miehityksestä aina Venäjän hyökkäykseen helmikuussa 2022.
Eurooppalaiset sotilasasiantuntijat ovat viime viikkoina muistuttaneet, että vaikka sodassa saataisiin aikaan pitkäkestoinen aselepo tai jopa siedettävä rauhansopimus, Ukrainan turvallisuuden ainoa kestävä tae Venäjän tulevia valloitusyrityksiä vastaan on iskukykyinen ja Nato-järjestelmien kanssa yhteensopiva oma sotakone.
Nato-jäsenyyden tuomista turvatakuista sotiva tai jäätyneeseen konfliktiin juuttuva Ukraina voi vain haaveilla. Eikä suurilta Nato-mailta, ei edes Yhdysvalloilta, ole luvassa mitään vastaavaa kahdenvälistä. Ei varsinkaan, jos Donald Trump voittaa vuoden 2024 presidentinvaalit.
Siksi Yhdysvaltain nykyisen hallinnon siunaamalla Tanskan ja Hollannin hävittäjäpäätöksellä ei välttämättä ensisijaisesti enää pyritä varmistamaan, että Ukrainan vastahyökkäys tuottaa toivottuja tuloksia. Länsi pikemminkin aseistaa Ukrainaa jo siltä varalta, että Venäjä yrittää ratkaista tulevaa jäätynyttä konfliktia uudella suurhyökkäyksellä.
Sanna Marin (sd.) aiheutti pääministerinä kevään eduskuntavaalien kynnyksellä poliittisen myrskyn lupailemalla Ukrainalle ilmavoimien käytöstä poistuvia Hornet-hävittäjiä. Yksi syy myrskyyn oli se, että Marin tuntui unohtavan Suomen omat puolustukselliset tarpeet. Nyt, kun Ukraina on saamassa hävittäjiä Tanskasta ja Hollannista, Marinin keväiset pohdinnat kuulostavat kaukonäköisiltä.
Toisaalta jatkossa Suomen ja muiden Nato-maiden pitää asetoimituksista päätettäessä ottaa entistä tarkemmin huomioon oman puolustuksen ylläpitäminen, jos tai kun sotilaallinen tilanne Euroopassa kiristyy entisestään. Ukrainan kannalta se tarkoittaa vääjämättä ja valitettavasti sitä, että jossain vaiheessa länneltä saatavan sotilasavun rajat tulevat vastaan.