• Vaarallinen tinkimaito

    ”On sääli, jos hallinto tukahduttaa maidon suoramyynnin.”
    Pääkirjoitus
    21.8.201307:00
    MT toimitus

    Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee uusia sääntöjä maidon suoramyynnille. Myönteisestä tiedottamisestaan huolimatta MMM on kiristämässä tinkimaidon myyntiehtoja ja lisäämässä suoramyyntiä harjoittavien tilojen byrokratiaa.

    Ministeriön lähtökohta säädäntötyöhön oli ristiriitainen: Kuluttajien kiinnostus käsittelemätöntä tilamaitoa kohtaan kasvaa kohisten. Toisaalta osa asiantuntijoista varoittaa tilamaidon bakteerivaaroista, joita ei voida täydellä varmuudella sulkea pois ilman teollista käsittelyä.

    Hallinnolla on kuitenkin keinonsa. Maitoa voi kyllä myydä, kunhan lisätään vaatimuksia, lomakkeita ja valvontaa.

    Jos ministeriön tahto toteutuu, jatkossa jokainen maidon suoramyyjä tutkituttaa sekä eläinten lannan että maidon säännöllisesti. Lisäksi ostajia on informoitava kirjallisesti tinkimaidon vaaroista lapsille, raskaana oleville ja vanhuksille.

    Vaadittujen lanta- ja maitoanalyysien hinta nousee lähelle tuhatta euroa vuodessa. On suuri pelko, ettei monikaan maitotila tällaiseen leikkiin lähde. Lisääntyvä byrokratia kannustaa sekin väärään suuntaan.

    Tilalta suoraan myytävän maidon vaarallisuutta on jokseenkin vaikea käsittää. Ei ole montaa vuosikymmentä siitä, kun suurin osa suomalaisista käytti lehmänmaitoa sellaisenaan.

    Maitohygienia on tiloilla noista ajoista parantunut huimasti, ja Suomessa se on tunnetusti maailman huippua. Riskeistä on toki kerrottava, mutta jonkin verran voisi luottaa myös tuottajan ja kuluttajan harkintaan.

    Uusilla velvoitteilla ministeriö haluaa pestä omat kätensä ja työntää kaiken vastuun maidon tuottajalle. On tietysti vielä mahdollista, että lopullisiin asetusteksteihin löytyisi lisää tilaa myös arkijärjelle.

    On sääli, jos uusi asetus tukahduttaa maidon suositun suoramyynnin. Sille tuntuisi olevan markkinoilla enemmän kysyntää kuin kasvavalle sääntelylle.

    Artikkelin aiheet
    tinkimaito
    maidon suoramyynti
    Maa- ja metsätalousministeriö
    maidon säädökset
    maitotilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 3

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 4

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Luonto | Siperianvapiti määritettävä riistalajiksi – mahdollisia ongelmia ei kannata jäädä odottelemaan