• Perussuomalaiset vastuuseen

    Työministeri Jari Lindström (sin.) haluaisi perussuomalaiset hallitukseen.
    Pääkirjoitus
    31.12.201801:00
    MT toimitus

    Perussuomalaisten menestys kevään vaaleissa huolestuttaa useita puolueita. Puolueen pelätään pääsevän yhtä vahvaan asemaan kuin ruotsidemokraatit länsinaapurissamme. Yhä useampi varoittaakin eristämästä heitä.

    Näin tekee muun muassa puolueesta itse eronnut työministeri Jari Lindström (sin.), jonka mielestä perussuomalaisille pitäisi tarjota hallitusvastuuta (MT 28.12.). Aiemmin samankaltaista suvaitsevaisuutta tavoitteli vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto (MT 14.12) mutta joutui sitten taipumaan omiensa vastustuksen edessä.

    Lindström ja Haavisto eivät ole ajatuksineen yksin.

    Artikkelin aiheet
    perussuomalaiset
    Jari Lindström
    Suomen hallitus
    Vihreät
    Ruotsidemokraatit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea