• Hallituspohja alkoi hahmottua 2017

    Pääkirjoitus
    25.10.201902:00
    MT toimitus

    Pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo tuoreessa kirjassa edellisen hallituksen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) olleen halukas vaihtamaan hallituskumppaninsa kokoomuksen demareihin heinäkuussa 2017. Sipilä muistaa toisin. Hänen mukaansa "hallitusikkuna" oli auki kuukautta aiemmin perussuomalaisten hajottua, ei enää myöhemmin (Yle 24.10).

    On selvää, että edellinen pääministeri piti yhteyttä eri puolueisiin poliittisesti myrskyisässä vaiheessa. Nykyisen hallituksen pohja alkoi hahmottua tuolloin soten ajauduttua vaikeuksiin. SDP ja keskusta löysivät toisensa kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

    Nykyisen hallituksen pohja alkoi hahmottua kesällä 2017 keskustan ja kokoomuksen ajauduttua kiistaan sotesta ja valinnanvapaudesta.

    Artikkelin aiheet
    suomen politiikka
    hallituksen muodostaminen
    Antti Rinne
    Juha Sipilä
    hallituspohja 2017
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea