• EU:n laskentamalli torjuttava

    Jos kantaa huolta torjunta-ainejäämistä, kannattaa valita kotimainen tuote.
    Pääkirjoitus|Politiikka
    19.8.202205:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    EU:n komissio julkaisi kesäkuussa esityksen asetuksesta, jolla torjunta-aineiden käyttö unionin maataloustuotannossa pitäisi supistaa puoleen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Esitys on osa ”pellolta pöytään” strategiaa, jolla komissio pyrkii jarruttamaan luontokatoa ja turvaamaan kestävää maataloustuotantoa Euroopassa.

    MT:n maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM) saaman tiedon mukaan Suomen pitäisi annetun esityksen perusteella vähentää torjunta-aineiden käyttöä maataloudessa noin 53 prosenttia vuosikymmenen loppuun mennessä. Suomen leikkaustavoitetta kasvattaa se, että komissio laskee metsätaloudessa käytetyn urean osaksi maatalouden torjunta-aineiden kokonaismyyntiä (MT 17.8.).

    Laskentapa on käsittämätön ja osoittaa täydellistä ammattitaidon puutetta komission virkamiehiltä. Urea on maataloudessa lannoite, eikä metsänhoito edes kuulu EU:n toimivaltaan. Maa- ja metsätalousministeriö neuvottelee parhaillaan asiasta komission kanssa ja yrittää saada laskentamallia korjatuksi.

    MT:n tietojen mukaan virkamiehet eivät ole toiveikkaita asian ratkeamisen suhteen. Jos tällä asenteella neuvotellaan, ei Brysseliin kannata edes lähteä. Ongelma on ratkaistava poliittisella tasolla. Hallituksen ja maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk.) täytyy panna vaikutusvaltansa peliin ja käytettävä asiaan sen vaatima aika.

    Laskentapa on käsittämätön ja osoittaa täydellistä ammattitaidon puutetta komission virkamiehiltä.

    EU:n isot jäsenmaat eivät hyväksy itselleen tärkeitä elinkeinoja uhkaavaa lainsäädäntöä. Sen takia on todennäköistä, että koko torjunta-aineleikkaus kaatuu vielä jäsenmaiden käsittelyssä.

    Maataloustuotantoa on syytä kehittää kestävämpään suuntaan. Eniten tehtävää on tässä suhteessa juuri isoissa EU:n jäsenmaissa. Samalla pitää estää ruuan tuonti unioniin maista, joissa ei noudateta EU-alueen määräyksiä.

    Ruokakriisin keskellä kamppailevassa maailmassa kaikkein tärkeintä on pitää huolta siitä, että ruokaa ylipäätään riittää. Huonosta maineestaan huolimatta torjunta-aineet mahdollistavat hyvät sadot ja turvaavat tuotantoa myös vaikeutuvien ilmasto-olojen keskellä.

    Jos kantaa huolta torjunta-ainejäämistä, kannattaa valita kotimainen tuote. Viimeisen Euroopan elintarviketurvallisuusviraston raportin mukaan yksikään tutkituista suomalaista elintarvikkeista ei ylittänyt torjunta-ainejäämille sallittuja raja-arvoja.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa