• Hallitus on yllättävän suosittu

    Nykypolitiikassa pääministerin suosion säilyminen korkeana läpi hallituskauden on harvinaista.
    Lähes puolet suomalaisista ajattelee hallituksen onnistuneen tehtävissään.
    Lähes puolet suomalaisista ajattelee hallituksen onnistuneen tehtävissään. 
    Pääkirjoitus|Politiikka
    28.12.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kautta ovat sävyttäneet kriisit ja keskinäinen riitely. Kautensa loppumetreillä eripura ja yhteisistä esityksistä lipeäminen ovat yltyneet entisestään. Samanlaisia loppukauden ongelmia on tosin ollut edellisilläkin hallituksilla.

    Helsingin Sanomien gallupin mukaan hallituksen suosio on nyt hallituskauden heikoin. Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että nykyinen hallitus on onnistunut tehtävissään vähintään melko hyvin. Erittäin huonon tai melko huonon arvosanan antaa 23 prosenttia kansalaisista. Pudotuksesta huolimatta Marinin hallituksen arvosanat ovat parempia kuin yksikään muille hallituksille vuodesta 2011 lähtien mitatuista arvosanoista. Tulos on huomionarvoinen. Riitelystä huolimatta perusluottamus hallitukseen on olemassa.

    Poikkeuksellista on myös pääministerin henkilökohtainen kannatus. HS:n gallupin mukaan 64 prosenttia suomalaisista katsoo Marinin onnistuneen työssään vähintään hyvin. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyn mukaan hän on edelleen suosituin henkilö myös seuraavaksi pääministeriksi. Juhlimiseen liittyvät kohut, hallituksen eripuraisuus ja synkkä taloustilanne eivät ole kolhineet Marinin suosiota.

    Nykypolitiikassa pääministerin suosion säilyminen korkeana läpi hallituskauden on harvinaista. Edellinen pitkään suosittuna pysynyt pääministeri oli Matti Vanhanen (kesk.), jonka suosio alkoi karista vasta toisella hallituskaudella.

    Suhteellisen vakaasta suosiostaan huolimatta nykyisen hallituspohjan jatkomahdollisuudet ovat heikot. Pääministeripuolueen paikassa on gallupien mukaan tukevasti kiinni oppositiopuolue kokoomus ja keskusta tuskin lähtee näillä kannatusluvuilla mihinkään hallitukseen mukaan. Huhtikuussa pidettäviin eduskuntavaaleihin mennessä ehtii toki tapahtua vielä paljon.

    Vaalitenttien myötä taistelu tiivistyy pääministeriehdokkaiden ympärille. On jokseenkin varmaa että tenteissä puhutaan paljon taloudesta. Verot, menoleikkaukset ja velkaantuminen ovat teemoja jotka suosivat perinteisiä vasemmisto- ja oikeistopuolueita. Vaalivoittoon vaaditaan uskottavan talousohjelman lisäksi puheenjohtajan henkilökohtaista karismaa.

    Nykyisen hallituspohjan jatkomahdollisuudet ovat heikot.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa