• Pitkä piina pian takana

    Pääkirjoitus
    28.12.202001:00
    MT toimitus

    Ensimmäinen erä odotettua koronarokotetta saapui Suomeen lauantaina. Noin kymmenentuhannen rokotteen erä jaettiin viiteen yliopistosairaalaan, jotka aloittavat rokotukset koronapotilaiden hoitoon ja näytteidenottoon osallistuvasta henkilöstöstä. Heistä ensimmäiset saivat rokotteensa eilen sunnuntaina. Uusia rokote-eriä odotetaan Suomeen jo tällä viikolla.

    Maailma on elänyt koronan takia poikkeusaikaa liki vuoden. Viruksen torjunta on pakottanut ihmiset muuttamaan rajusti normaaliarkea. Lisäksi useimmilla on ollut läsnä pelko omasta ja läheisten terveydestä. Koronan uhrit jäävät näillä näkymin Suomessa onneksi vähiin. Lähiviikot rokotetta jaetaan kiihtyvään tahtiin. Pitkä koronapiina on pian takana.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    rokote
    Suomi
    yliopistosairaala
    pandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea