• Keskittäminen ei ole sote-palveluissa ainoa eikä edes taloudellisin vaihtoehto

    Suomessa on 21 hyvinvointialuetta, jotka saavat järjestää palvelut niin hyvin kuin osaavat. Alueet ovat erilaisia, eikä niihin voi aina soveltaa samoja toimintamalleja. Oppia voi kuitenkin ottaa muualla toimivista malleista ja soveltaa sitä omalle alueelle.
    Palvelut ovat tulleet asiakkaiden luo. Hammaslääkäri Elisa Hassinen (vas.) ja suuhygienisti Mira Romppainen tekivät hammastarkastuksia Kulhon koululla Kontiolahdella.
    Palvelut ovat tulleet asiakkaiden luo. Hammaslääkäri Elisa Hassinen (vas.) ja suuhygienisti Mira Romppainen tekivät hammastarkastuksia Kulhon koululla Kontiolahdella.  Kuva: Lari Lievonen
    Pääkirjoitus|Yhteiskunta
    9.1.202418:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Hyvinvointialueiden ensimmäistä toimintavuotta leimasi säästöjen hakeminen. Säästösuunnitelmien taustalla on niin sanottu alijäämäsäännös, jonka mukaan alueiden pitää kattaa vuosien 2023 ja 2024 kertyneet alijäämät vuoteen 2026 mennessä. Jos tässä ei onnistu, aluetta voi uhata lakkautus ja yhdistäminen toiseen alueeseen.

    Säästöjä haetaan muun muassa keskittämällä sote-palvelut maakuntakeskuksiin ja lisäämällä digitaalisia palveluja. Keskittämisellä haetaan säästöjä, koska hyvinvointialueiden yhteenlasketun alijäämän on arvioitu olleen viime vuonna lähes 1,2 miljardia euroa.

    Säästöjen hakeminen on vaikeaa, koska kustannukset nousevat ja palvelujen tarvetta kasvattaa erityisesti väestön ikääntyminen.

    Lakkautusten ja keskittämisen sijaan, tai ainakin niiden lisäksi, pitää etsiä uusia tapoja toimia. Näin on tehty esimerkiksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella Siun sotessa. Siellä palveluverkkosuunnitelmassa lähdetään siitä, että liikkuvia palveluja kehitetään monipuolisesti.

    Keskittäminen ei ole ainoa eikä edes taloudellisin vaihtoehto.

    Ne voivat tarkoittaa palveluja pyörien päällä, erilaisia moduuliyksiköitä tai osan viikosta auki olevaa kiinteää toimipistettä. Palvelut liikkuvat asiakkaiden luo. (MT 5.1.)

    Siun Soten hallintoylilääkärin Petri Kivisen mukaan maaseudulla olevia palvelupisteitä täydennetään liikkuvilla sote-palveluilla. Lähipalveluita eivät hänen mukaansa katoa, niiden tuottamisen tapa voi muuttua. Muun muassa koululaisten hammastarkastuksia tehdään koululla eikä lapsia tarvitse kuskata edestakaisin.

    Pohjois-Karjalassa liikkuvia palveluja testattiin jo ennen sote-uudistusta. Palautekyselyyn vastanneista 98 prosenttia oli saanut liikkuvasta palvelusta tarvitsemansa avun. Myös hoitohenkilökunta oli tyytyväinen kokeiluun.

    Suomessa on 21 hyvinvointialuetta, jotka saavat järjestää palvelut niin hyvin kuin osaavat. Alueet ovat erilaisia, eikä niihin voi aina soveltaa samoja toimintamalleja. Oppia voi kuitenkin ottaa muualla toimivista malleista ja soveltaa sitä omalle alueelle. Keskittäminen ei ole ainoa eikä edes taloudellisin vaihtoehto.

    Lisää aiheesta
    • Ongelmat terveyspalveluihin pääsyssä ovat yleistyneet noin 10 prosenttiyksikköä vuoteen 2020 verrattuna.

      Hyvinvointi | Yhä useampi kokee ongelmia sote-palveluihin pääsyssä − suurimmat syyt pitkät jonot ja korkeat asiakasmaksut

    • Kontiolahti–Lehmo–Eno-alueen vastaava hammaslääkäri Elisa Hassinen (kuvassa etualalla) ja suuhygienisti Mira Romppanen tekivät kolmasluokkalaisten hammastarkastuksia Kulhon koululla Kontiolahdessa joulukuussa.

      Yhteiskunta | Siun sote kehittää liikkuvia sote-palveluita monipuolisesti – ”Lähipalvelu ei häviä, mutta sen tuottamisen tapa voi muuttua”

    • Huojennusta on mahdollista saada vain sosiaalipalveluista perittävistä asiakasmaksuista ja tulosidonnaisista terveydenhuollon maksuista. Arkistokuva espoolaisesta hoivakodista.  LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ.

      Yhteiskunta | Harva osaa tai jaksaa hakea alennusta sote-palveluiden asiakasmaksuihin, arvioi Soste

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle