• Metsäkiista murentaa Marinin hallituksen toimintakykyä

    Euroopan unionin ennallistamisesitys on ajanut pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimintakyvyn vaakalaudalle jo nyt, viisi kuukautta ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Samalla alkaa viimeinen taisto niistä lakiesityksistä, joita hallitus yrittää vielä saada eduskunnasta läpi. Hallituksen osto- ja myyntiliike on avattu.
    Kuva: Timo Filpus
    Pääkirjoitus|Politiikka
    28.10.202206:00
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Kokoomuksen välikysymys hallituksen toimista on pääministerille nolo. Oikea vastaus lienee, että oppositio on oikeassa ja hallitus väärässä. Tosin aivan viimeistä kantaa Marinilta ei ole asiaan kuultu.

    Petteri Orpon johtama kokoomus onkin suunnannut välikysymyskärkensä erityisesti EU-politiikasta vastaavaan pääministeriin. Kokoomuksen mielestä Marinin johdolla on metsäpolitiikassa syntynyt lähinnä sutta ja sekundaa.

    Kokoomuksen mukaan sekä hallituksen ympäripyöreä ennallistamiskanta että aiemmat kestävään rahoitukseen liittyvät päätökset ovat olleet liian löysiä.

    Porvaripuolueen kanta jaetaan laajasti sekä keskustassa että demareissa. Sen sijaan vihervasemmisto on tiukan ennallistamisen kannalla. Hallituksen rivit ovat hajalla.

    Erittäin myönteisestä julkikuvastaan tunnettu Marin on joutunut nyt erityisesti vihreiden sekä vasemmistoliiton mankeliin.

    Taitavana ja häikäilemättömänä taktikkona tunnettu europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) on jo ennättynyt twitterissä luonnehtia Marinin toimintaa selkärangattomaksi vastuunpakoiluksi.

    Myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ja vasemmistoliiton kollega Li Andersson ovat arvostelleet Marinin johtamien demareiden toimia, tosin monta astetta Niinistöä maltillisemmin.

    Eduskunnan talousvaliokunnassa hallituksen rivit jo asiassa ennallistamisen osalta rakoilivatkin. Sekä keskustan että SDP:n edustajat äänestivät opposition mukana hallituksen esitystä vastaan.

    Sama toistunee suuressa valiokunnassa. Erityisesti keskusta haluaa muovata eduskunnan kannan ennallistamiseen neutraalista kielteiseksi.

    Marin joutuu koville yrittäessään pitää hallitustaan pystyssä välikysymysäänestyksessä, josta on tulossa huomattavan kiinnostava.

    Jos pääministeri horjuu keskustan asettamista askelmerkeistä ja lähtee vihreiden ja vasemmiston kelkkaan, jälki hallituksessa on hurjaa.

    Keskustapomo Annika Saarikko on jo väläytellyt demareille tärkeän varakkaiden henkilöiden maastapoistumisveron lykkäämistä. Onko tämän lakiesitysen hintana ennallistamisen torjuminen, on tässä vaiheessa vasta peitelty uhkaus.

    Mutta hallituksen basaari on aukeamassa. Kaikilla hallituspuolueilla on heille itselleen tärkeitä esityksiä menossa eduskuntaan tilanteessa, jossa nykyisellä hallituskaudella sinne ehtii niistä vain osa.

    Vaikka hallitusohjelmassa on sovittu tärkeimmistä hankkeista, suurin osa niistä on jo toteutettu. Jäljellä olevat joutuvat nyt poliittisen kaupankäynnin kohteiksi.

    Eduskuntavaalien lähestyessä hallitusten toimintakyky hiipuu aina väistämättä. Ikävin esimerkki viime vuosilta on pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallituksen viimeiset viikot vuonna 2015 , jolloin hallituspuolueet äänesivät omia ehdotuksiaan eduskunnassa nurin.

    Marinin hallituksella saattaa olla sama edessä. Pahimmassa tapauksessa pääministeri menettää otteensa jo lähiviikkoina ja hallitus kitkuttelee toimitusministeristönä vaaleihin asti ilman poliittista suuntaa.

    Tämäkin saattaa olla parempi kuin hallituskriisi tilanteessa, jossa Euroopassa käydään sotaa, inflaatio on riistäytymässä palkkoihin, kansalaisten ostovoima heikkenee ja ruokaketju on rikki.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa