• Marraskuun vaalien asetelma on nyt selvillä − Trumpin ja Harrisin taistosta tulee kiihkeä

    Maailman ja Euroopan turvallisuuden kannalta on tärkeää, että Yhdysvalloissa on toimintakykyinen hallitus.
    Kuva: CHINE NOUVELLE/SIPA / Lehtikuva
    Pääkirjoitus|Politiikka
    24.7.202406:30
    Pääkirjoitus
    MT toimitus

    Yhdysvaltojen presidenttipelissä tapahtui sunnuntai-iltana odotettu käänne kun istuva presidentti Joe Biden ilmoitti vetäytyvänsä kisasta. Nyt on jo käytännössä varmaa, että hänen tilalleen astuu varapresidentti Kamala Harris.

    Terveysongelmista kärsivän Bidenin kujanjuoksu näytti selvältä jo viikkojen ajan. Kun ilmoitus lopulta tuli, muutti se vaalitappioon valmistautuneiden demokraattien tunnelmat täysin. Harrisin puolue lähtee nyt intoa täynnä haastamaan ennakkosuosikiksi noussutta republikaanien Donald Trumpia.

    Vaalien lopullinen asetelma hahmottuu lähiviikkojen aikana. Trumpin etuna on salamurhayrityksen tuoma noste ja yleinen tyytymättömyys istuvaan hallintoon, jota Harriskin edustaa. Demokraatit toivovat tuoreen ehdokkaan taas aktivoivan riittävästi omaa kannattajakuntaa ja riippumattomia äänestäjiä. Harris olisi ensimmäinen nainen Yhdysvaltojen presidenttinä.

    Ennen salamurhayritystä demokraattien kampanjan kärki oli pelottelu Trumpin epädemokraattisuudella. Biden muutti ampumisen jälkeen retoriikkaansa, mutta kiihkeämpi vaalipuhe voi syyttäjänä toimineen Harrisin myötä tehdä paluun.

    Äärioikeiston uhka on saanut maltilliset äänestäjät liikkeelle monessa maassa, ja niin voi tapahtua myös Yhdysvalloissa. Vaalitaistelu on Amerikassa aina likaista ja vastustajan mustamaalaaminen tavanomaista. Tällä kertaa vastakkain ovat niin erilaiset maailmankatsomukset, että taistelu voi olla vieläkin rajumpaa.

    Jakautuneessa maassa vaalit ratkaistaan muutamassa osavaltiossa mahdollisesti muutaman tuhannen äänen eroilla. Jo nyt on syytä toivoa, että vaalit häviävä ehdokas myös tunnustaa tappionsa.

    Jo nyt on syytä toivoa, että vaalit häviävä ehdokas myös tunnustaa tappionsa

    Maailman ja Euroopan turvallisuuden kannalta on tärkeää, että Yhdysvalloissa on toimintakykyinen hallitus. Tällä hetkellä se on epävarmaa niin vaalitaistelun, kuin presidentti Bidenin terveydentilan takia.

    Kiina ja Venäjäkin saattavat käyttää hyväkseen tilannetta, jossa Yhdysvaltojen on käytännössä vaikeaa tehdä isoja päätöksiä suuntaan tai toiseen. Vaalitaistelu kuitenkin erottaa demokraattiset maat diktatuureista. Marraskuussa amerikkalaiset päättävät mihin suuntaan haluavat maansa kehittyvän.

    Lisää aiheesta
    • Donald Trump uhkui voitontahtoa hetki ampumisen jälkeen.

      Politiikka | Trumpin murhayritys on järkyttävä muistutus väkivallan roolista amerikkalaisessa politiikassa − käsillä on viimeinen hetki rauhoittaa tunnelmaa

    • Kamala Harrisin on katsottu olevan hitusen vasemmalla Bidenista, vaikka erot Bideniin eivät ole suuria. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Kamala Harris on tiukka kuulustelija, jonka lohkaisut ovat poikineet useita meemejä – sai aikoinaan lahjoituksen Trumpilta

    • Yhdysvaltojen istuva presidentti Joe Biden ilmoitti eilen, ettei hän aio tavoitella uudelleenvalintaa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Bidenin luopumisen tuoma epävarmuus säikäytti pörssikurssit laskuun Aasiassa

    • Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump kuvaili puhelussaan CNN:lle Bidenin jäävän historiaan Yhdysvaltain huonoimpana presidenttinä. Lehtikuva/AFP.

      Ulkomaat | Trumpin kampanja aloitti jo hyökkäyksen Kamala Harrisia vastaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa