Kuntaliitoksilla saavutettavat hyödyt näyttävät kuntien talouden kannalta kyseenalaisilta. Näin voi päätellä siitä, kuinka kuntaliitos vaikuttaa kunnan tarpeeseen kerätä veroja asukkailtaan.
Maaseudun Tulevaisuus selvitti kuntaveron muutokset kaikissa 1993–2013 kuntaliitoksen tehneissä kunnissa. Tulos oli hätkähdyttävä. Liitosten seurauksena syntyneet kunnat ovat olleet kovimpia kuntaveron korottajia (MT 13.1.).
Yleensä uusi kunta on aloittanut liitoksen suurimman kunnan veroprosentilla. Se on usein tarkoittanut veroasteen pienenemistä entisissä kehyskunnissa. Koko liitoskunnan kuntaveroaste oli keskimäärin 0,25 prosenttiyksikköä alempi kuin muissa kunnissa.
Veroetu lämmitti vain hetken, se syötiin pois keskimäärin seitsemässä vuodessa. Siinä ajassa liitoksissa syntyneet kunnat ottivat veronkorotustahdissa muut kunnat kiinni ja jatkoivat niiden ohi.
Kyse ei ole sattumasta, sillä laskelmassa olivat mukana kaikki 41 kuntaliitosta, joista on ehtinyt kulua vähintään seitsemän vuotta. Uudemmissa liitoksissa verotus näyttää kiristyneen vielä näitäkin nopeammin.
Kuntien taloutta ei tietysti mitata pelkällä veroprosentilla. Tulosta voisi selittää vaikkapa se, että uudet, liitosten seurauksena syntyneet mahtikunnat ovat alkaneet voimansa tunnossa törsäämään rahojaan. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä.
Pikemminkin johtopäätös on, että liitoksesta seuraa kunnille sellaisia lisämenoja, joita ei vielä liitoksen suunnitteluvaiheessa osata ennakoida. Sietäisi selvittää, liittyvätkö ne esimerkiksi hallinnon kasvuun tai uusien palveluyksiköiden rakentamiseen.
Ennen kaikkea kuntia puoli- tai kokopakolla yhteen ajavan maan hallituksen kannattaisi asiaan perehtyä. Suuri ei välttämättä ole kaunista tai tehokasta – eikä välttämättä edullistakaan.