• Viisain voi väistää

    Pääkirjoitus
    7.8.201902:00
    MT toimitus

    Suomen kesä on lyhyt ja kiihkeä. Kesätapahtumien järjestäjät kilpailevat noin kymmenen viikonlopun osalta ihmisten ajasta ja huomiosta. Kun tapahtumia on paljon, päällekkäisyyksiltä ei voi kokonaan välttyä. Muun muassa viime viikonloppuna Lahden Kuninkuusravit, Jyväskylän MM-ralli ja Lappeenrannan Kalevan kisat pidettiin samaan aikaan.

    Ensi kesää ajatellen juuri näiden maakunnallisten hienojen tapahtumien kannattaisi tehdä kaikkensa, jotta näin ei kävisi. Niillä on paljon samaa yleisöä. Jos tapahtumat saataisiin peräkkäin, kaikki voittaisivat. Viisain voisi nyt väistää.

    Jos isot maakunnalliset kesätapahtumat saataisiin peräkkäin, kaikki voittaisivat.

    Artikkelin aiheet
    suomen kesätapahtumat
    Kuninkuusravit
    MM-ralli
    Kalevan kisat
    tapahtumajärjestelyt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea