Elintarvikeketjusta ei puutu tietoa lihan alkuperästä, mutta viranomainen sallii sen kadota

EU ei vaadi ravintoloita kertomaan, mistä niiden käyttämä liha on peräisin. Suomi on omassa lainsäädännössään unionia tiukempi, mutta Suomessakin vaatimus koskee vain lihaa, ei lihavalmisteita. Ristiriita on melkoinen: Jos ravintola valmistaa tarjoilemansa hampurilaispihvin jauhamalla lihan itse, alkuperä on ilmoitettava. Esivalmistetun pihvin – eli lihavalmisteen – sämpylän väliin työntävällä ravintolalla on lainsäätäjän siunaus tiedon pimittämiselle.

Ongelma ei suinkaan ole se, ettei alkuperää pystyttäisi selvittämään. Eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annettu laki ja sen taustalla oleva EU-asetus vaativat tiloilta käytännössä ehdottoman ajantasaista eläinkirjanpitoa. Siipikarjaa lukuun ottamatta jokainen eläinyksilö on merkittävä pysyvällä tunnisteella, esimerkiksi kovamerkillä, ja tieto siirtyy eläimen mukana tilalta teurastamoon. Vaatimuksen valvonta on tiukkaa, ja myöhästymisistä ja virheistä rangaistus on viljelijälle tuntuva.

Kun viranomainen kääntää katseensa maatilasta teollisuuteen ja tukkukauppaan, se sokeutuu ja unohtaa tiukat vaatimukset. EU-lainsäädäntö sallii tiedon hukkaamisen matkalla tilalta ravintolan ruokapöytään. Maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm osoittaa ongelman ytimen luonnehtiessaan esimerkinomaisesti kuvitellun nakkikioskin käyttämää valmishampurilaispihviä toteamalla ”Siellä voi olla ihan mitä lihaa vaan” (MT 14.2.).

Moni muistaa edelleen vuonna 2013 paljastuneen hevosenlihaskandaalin: Tuolloin vielä EU:hun kuuluneessa Britanniassa väärennettiin 30 000 kiloa halpaa hevosenlihaa naudanlihaksi ja myytiin eri puolille unionia, myös Suomeen. Tuolloinkin asian todellinen laita paljastui vain siksi, että erään oli päätynyt hevosten mikrosiruja. Sananmukaisesti lihaerässä voidaan myydä mitä vain, kunhan se ei paljastu.

Ruokaväärennösten suhteen viranomaiset ja kuluttajat ovat aina takamatkalla rikollisesti toimiviin nähden. Lepsulla, alkuperän häivyttämisen sallivalla lainsäädännöllä EU antaa väärentäjille aina vain lisää vauhtia kilpailuedulla, jota rehelliset yrittäjät voivat kadehtia. Markkinat kun sattuvat olemaan peli, jossa raha ratkaisee ja jokainen ylimääräinen kustannuserä kuormittaa rehellistä yrittäjää ja parantaa siitä viis veisaavan asemaa.