• Yksi peittää kaiken

    Päättäjien aika kuluu Kreikan ongelmiin.
    Pääkirjoitus
    15.7.201502:00
    MT toimitus

    Suomella ja muulla EU:lla on suuri paine sopeutua ympärillä muuttuvaan maailmaan. Taloutta ja sen rakenteita pitäisi virittää niin, että sekä unioni että sen jäsenmaat pärjäisivät jatkossakin. Talouden lisäksi murheita riittää Ukrainan sodan ja Välimeren yli tulevan siirtolaistulvan kanssa.

    Päättäjien aika kuluu kuitenkin yhteen asiaan. EU:n päättäjät istuvat yötä päivää pohtimassa Kreikan ja euron pelastamista. Suomen hallituksella aikaa ei riitä kotimaan uudistuksille. Kreikka on käytännössä ajautunut muiden holhoukseen. Maailmaan sopeutumisen sijasta EU joutuu sopeutumaan sisäisiin ongelmiinsa.

    Artikkelin aiheet
    kreikka
    Euroopan unioni
    euro
    Ukrainan sota
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea