Suomessa on jo 1960-luvulta lähtien puhuttu rakennemuutoksesta. Maaltapako ja muuttaminen työn perässä Ruotsiin olivat muutoksen rajuimpia merkkejä.
Vuonna 1966 maatalous ja teollisuus työllistivät molemmat runsaat 500 000 henkilöä eli puolet kaikista työikäisistä suomalaisista. Palvelujen osuus oli noin 17 prosenttia. (MT 28.12.)
Alkutuotannon osuus kokonaistuotannosta on nyt painunut muutamaan prosenttiin, teollisuuden vajaaseen kolmannekseen ja palvelujen osuus on noussut lähes 70 prosenttiin.
Teollisuuden alamäki on ollut raju. Ala on nyt vasta neljännellä tilalla, edelle ovat menneet palvelujen lisäksi rahoitus- ja vakuutusala sekä kauppa.
Alkutuotannon ja teollisuuden merkitykset ovat kuitenkin kansantalouden kannalta kokoaan suurempia. Ilman niiden tuottamia vientituloja ei suureksi paisuneella palvelusektorilla olisi taloudellisia mahdollisuuksia toimia.
Esimerkki rakennemuutoksesta on telakkateollisuus. Perjantaina varmistui, että uusi noin miljardi euroa maksava risteilyalustilaustilaus menee Turun sijasta Ranskaan.
Entisen telakkajohtajan Martin Saarikankaan mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) saattaa jäädä historiaan miehenä, joka tappoi suomalaisen telakkateollisuuden.
Jos nykyinen meno jatkuu, vähenevät alkutuotannon ja teollisuuden osuudet yhteisen kakun kasvattamisessa edelleen.
Poikkeuksia toki löytyy. Esimerkiksi turkistarhaus on kasvuala. Turkiksista tulee nettovientituloja satoja miljoonia euroa ilman valtion tukipaketteja. Supistuksista huolimatta myös metsäteollisuuden nettovientitulot ovat merkittävät.
Aikoinaan sanottiin, ettemme voi menestyä pesemällä toistemme paitoja. Kauppataseen alijäämä ja julkisen sektorin velkaantuminen kertovat, että sanonta pitää edelleen paikkansa.