• Lähiruokaa verkosta

    "Kynnys verkon ruokakauppaan on tuottajalle matala."
    Pääkirjoitus
    6.2.201506:00
    MT toimitus

    Verkkokauppa murtaa kaupan perinteisiä toimintamalleja. Perinteinen kauppa on huomannut tämän karusti kaikessa tavarakaupassa, mutta nyt muutokset alkavat näkyä myös ruokamarkkinoilla.

    Muutosta ei tarvitse ihmetellä. Jos ihmiset tottuvat tekemään ostoksiaan verkossa, mikseivät he tekisi siellä myös ruokaostoksia.

    Verkon ruokakauppa on edennyt yritysten ja erehdysten kautta. Tällä hetkellä alalta löytyy useita pieniä toimijoita, jotka keskittyvät pääasiassa erikoistuotteisiin tai -palveluihin.

    Etenkin kaupunkiseuduilla yleistyvät myös suurten, perinteisten ruokakauppojen verkkopalvelut. Niistä voi tilata kotiin kuljetettuna käytännössä saman ruokavalikoiman, minkä kuluttaja on aiemmin tottunut itse keräämään kaupan hyllyiltä.

    Lähiruuan tuottajille, kuten viljelijöille ja pienjalostajille verkkokauppa voi jatkossa avata lähes rajattomat markkinat. Kun tuote ja sen toimitusketju ovat kunnossa, ei itse yrityksen sijainnilla ole enää sanottavaa merkitystä.

    Mainio esimerkki lähiruokaan liittyvästä verkkopalvelusta löytyy Kainuusta. Kajaanilaisen pariskunnan, Kirsi Huotarin ja Henri Pikkaraisen perustama Lähiruokadiili tarjoaa valtakunnallisen kauppapaikan niin lähiruuan myyjille kuin ostajillekin (MT 2.2.).

    Kynnys palveluun liittymiselle on tehty myyjille matalaksi. Erillisiä maksuja ei ole, verkkokaupan ylläpitäjä perii provisionsa vain toteutuneista kaupoista.

    On hyvä, että Lähiruokadiilin kaltaiset palvelut tuovat markkinoille vaihtoehtoisia kauppatapoja.

    Perinteisen kaupan tavoissa on pienten tuottajien näkökulmasta ollutkin välillä toivomisen varaa. Kenties kilpailu on hyväksi tässäkin.

    Artikkelin aiheet
    lähiruoka
    verkkokauppa
    Lähiruokadiili
    Kainuu
    ruokamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kauppa | Miksi kaupalle sallitaan se, mikä viljelijöiltä kielletään? Tuottajajärjestöjen kantelu on myös kuluttajan asialla

    • 2

      Metsä | Metsäyritysten on syytä pitää Nokian kohtalo mielessä ‒ digitalisaatio sulkee paperikoneita

    • 3

      Politiikka | Kasvukeskusten elinvoima hyytyy – olisiko viimein aika kääntää katse maakuntiin?

    • 4

      Maanomistus | Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

    • 5

      Politiikka | Väkeä komennetaan nyt pikavauhtia Helsingin palatseihin ‒ parhaat osaajat äänestävät jaloillaan

    • 6

      Politiikka | Kiinteistöveroa ei saa hivuttaa metsiin

    • 7

      Maatalouspolitiikka | EU:lta tuli eläintuotannon puolesta painava viesti, joka vastustajienkin kannattaa lukea